Evli Q3’24 -ennakko: Odotuksissa vahvaa tuloskasvua
Evli julkistaa Q3-tuloksensa perjantaina noin klo 14.00. Odotamme yhtiön lukujen kehittyneen suotuisasti ja tuloksen osalta odotuksissa on niin ikään vahva kvartaali. Myös konsernin hallinnoitavan varallisuuden ennustamme kivunneen uuteen ennätykseen. Viimeisen puolen vuoden aikana perinteisten rahastojen myynti on kuitenkin jäänyt vaisuksi, joten tuloslukujen ohella mielenkiintomme kohdistuu johdon kommentteihin varainhoidon kysyntänäkymistä.
Pieni tarkennus ennusteisiin raportin alla
Tulosennusteemme Q3:lle ovat hieman nousseet ennen tulospäivää, sillä neuvonantopalveluiden kvartaali vaikuttaisi julkisten referenssien perusteella sujuneen aiempia odotuksiamme vauhdikkaammin. Tällä oli myös noin prosentin positiivinen vaikutus koko kuluvan vuoden tulosennusteeseemme.
Kertaluonteisemmat tuotot kasvattavat ennusteissamme liikevaihtoa
Odotamme Evlin liikevaihdon kasvaneen hieman vertailukauteen nähden. Liikevaihdon kasvu selittyy kuitenkin kertaluonteisemmilla erillä, sillä odotamme muun muassa välityspalkkioiden ja tuottosidonnaisten palkkioiden kasvavan vertailukaudesta. Varainhoidon jatkuvien palkkioiden odotamme puolestaan säilyneen suunnilleen vertailukauden tasolla. Vaikka hallinnoitavat varat kasvavat ennusteissamme uuteen ennätykseen 19,0 mrd. euroon (Q2’24e: 18,7 mrd.), on keskimääräinen palkkiotaso hieman kärsinyt korkeamman palkkiotason kiinteistörahastojen pääomien laskusta. Hallinnoitavaa varallisuutta kasvattivat kvartaalilla erityisesti positiivinen arvonkehitys perinteisissä rahastoissa, sillä näiden nettomerkinnät jäivät Q3:lla lievästi pakkaselle. Vaihtoehtorahastojen pääomien odotamme kasvaneen maltillisesti uusien merkintöjen ansiosta.
Odotuksissa vahva tulos
Operatiivisista segmenteistä varainhoitoliiketoiminnalta odotamme vahvaa tulosta, kun segmentin liikevoitto kasvaa ennusteissamme 9,6 MEUR:oon (Q3’23: 8,4 MEUR). Varainhoidon operatiivinen kulutaso on alkuvuonna ollut jonkin verran odotuksiamme korkeampi ja näin ollen tarkastimme jo Q2-tuloksen yhteydessä ylöspäin arviotamme segmentin normaalista kulutasosta. Palkkiotuottojen kasvun pitäisi kuitenkin valua tehokkaasti tuloslaskelman alariveille.
Julkisten referenssien perusteella Corporate Finance -liiketoiminnolla vaikuttaisi olleen kohtalaisen aktiivinen kvartaali, minkä myötä päädyimme nostamaan Q3-ennusteitamme. Odotamme nyt segmentiltä 1,1 MEUR:n liikevoittoa noin 2 MEUR:n liikevaihdolla. Muistutamme, että Neuvonanto ja yritysasiakkaat -segmentin liiketoiminta koostuu nykyään puhtaasti Corporate Finance -liiketoiminnasta alkuvuonna toteutetun yrityskaupan jäljiltä.
Kokonaisuudessaan ennusteemme konsernin Q3-liikevoitoksi on 12,1 MEUR (Q3’23: 10,2 MEUR) ja osakekohtaiseksi tulokseksi 0,33 euroa.
Myynnin piristyminen tarjoaisi tukea tuloskasvulle
Palkitsemisjärjestelmien yritysjärjestelyn ansiosta Evli kirjasi Q1-tulokseensa merkittävän kertatuoton ja samassa yhteydessä yhtiö nosti kuluvan vuoden ohjeistustaan. Evli ei odotetusti koskenut Q2-tuloksen yhteydessä ohjeistukseensa ja yhtiö odottaa sen kuluvan vuoden liikevoiton ylittävän selvästi vertailukauden tason. Ohjeistuksen informaatioarvo on kuitenkin hyvin matala, joten mielenkiintomme kiinnittyy erityisesti myynnin näkymiin tämän ollessa varainhoitajan keskeisin tuloskasvuajuri.
Kuluva vuosi alkoi myynnin osalta vahvasti, mutta Rahastoraportin perusteella viimeisen kahden kvartaalin nettomerkinnät ovat perinteisissä rahastoissa jääneet selvästi pakkaselle. Kuulemmekin mieluusti johdon ajatuksia asiasta, sillä kommentointi myynnin näkymistä on ollut perussävyltään positiivista. Myynnin piristyminen olisikin tärkeää, sillä lähivuosien kasvuennusteemme vaativat tukea myös uusilta rahastomerkinnöiltä pelkkien arvonnousujen sijaan. Myös vaihtoehtorahastojen kasvunäkymät ovat tapetilla, sillä kvartaalin loppupuolella Evli perusti uuden kasvuyrityksiin sijoittavan pääomarahaston sekä aloitti listaamattomiin osakkeisiin keskittyvän kanssasijoitustoiminnan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Evli
Evli on pohjoismainen rahastotalo ja varainhoitaja, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 108,7 | 126,1 | 112,0 |
kasvu-% | 13,11 % | 16,02 % | −11,15 % |
EBIT (oik.) | 40,2 | 45,9 | 46,7 |
EBIT-% (oik.) | 36,98 % | 36,41 % | 41,69 % |
EPS (oik.) | 1,09 | 1,25 | 1,27 |
Osinko | 1,16 | 1,45 | 1,51 |
Osinko % | 5,89 % | 8,16 % | 8,50 % |
P/E (oik.) | 18,15 | 14,21 | 13,95 |
EV/EBITDA | 10,94 | 7,28 | 9,02 |