Euroopan uusien autojen myynti laski 14 % marraskuussa
ACEA:n (European Automobile Manufactures Association) mukaan Euroopan talousalueen uusien autojen vertailukelpoinen myynti laski marraskuussa 14 % noin 1,05 miljoonaan autoon. ACEA:n tilastoissa Euroopan talousalueen muodostuu Euroopan unioniin ja EFTA:an kuuluvien maiden lisäksi myös Isosta-Britanniasta. Näin ollen Nokian Renkaille tärkeää Venäjän automarkkinaa ei näissä myyntiluvuissa ole huomioitu, ja olemmekin kommentoineet Venäjän viimeisimpiä markkinakuulumisia jo aikaisemmin. ACEA:n kommenttien mukaan edelliskuukauden tapaan alamäessä pysyneet myyntiluvut olivat suoraa seurausta kiristyneestä pandemiatilanteesta ja sen seurauksena tiukennetuista rajoitustoimista.
Rullaavan 12 kuukauden ajanjaksolla Euroopan uusien autojen myynti jatkoi kuihtumistaan ja laski 23 % vertailukaudesta. Kokonaismyyntimäärä marraskuuhun päättyneellä jaksolla oli 12 miljoonaa autoa. Euroopan automarkkinan ja erityisesti sen vahvimpien vetureiden eli Saksan ja Ranskan kaksi viimeistä vuotta ovat olleet varsin takkuisia. Tämä juontaa juurensa siihen, että jo ennen koronapandemian tuomaa rajua kysyntäshokkia Eurooppa kärsi hidastuneesta talouskasvusta, epävarmoista näkymistä ja näistä kuluttajien ostokäyttäytymiseen heijastuneista lieveilmiöistä. Näiden haasteiden myötä Euroopan automarkkina onkin jäänyt varsin pitkälle takamatkalle suhteessa vuosiin 2016-2018, jolloin vuotuiset myyntimäärät liikkuivat 15-16 miljoonassa autossa.
ACEA ei tyypillisesti ole raporteissaan kommentoinut tulevien kuukausien odotettua kehitystä tai antanut numeerisia vuositason ennusteita, eikä tähän kaavaan tullut muutoksia. Ensi vuonna Euroopan automarkkinan tulisi arviomme mukaan kuitenkin päästä takaisin kiinni kasvun syrjään mataliksi jäävien vertailulukujen ja vakaamman toimintaympäristön tukemana, vaikka vuoden alkupätkään kohdistuukin yhä tautitilanteen etenemiseen ja rajoitustoimien purkamiseen liittyvää epävarmuutta.
Nokian Renkaiden myynti on talvirengaspainotteista, minkä takia Pohjoismaat on sekä Euroopan että globaalissa mittakaavassa yhtiön tärkein markkina-alue. Vaikka Nokian Renkaat ei itse toimi renkaiden ensiasennusmarkkinassa, vaikuttaa uusien autojen myynti kuitenkin jälkiasennusmarkkinan tilaan, sillä erityisesti juuri Pohjoismaissa uuden auton yhteydessä ostetaan tyypillisesti myös uudet talvirenkaat. Lisäksi uusien autojen myynti vaikuttaa koko jälkiasennusmarkkinan kannalta olennaiseen autokantaan ja toimii koko markkinan näkökulmasta eräänlaisena syöttöfunktiona. Keski-Euroopasta Nokian Renkaille tärkeimpiä yksittäisiä alueita ovat puolestaan Saksa, Ranska, Itävalta, Sveitsi, Tsekki ja Puola. Yhteensä koko Eurooppa toi Nokian Renkaiden vuoden 2020 (TTM) liikevaihdosta noin 70 %.
Pohjoismaiden kypsässä markkinassa Nokian Renkaiden keskeisimmät vahvuudet, kuten bränditunnettuus ja laaja jakeluverkosto, ovat toimineet hyvin ja yhtiön markkina-asemasta on muodostunut vahva. Markkinan kypsän vaiheen takia kasvumahdollisuudet Pohjoismaissa ovat kuitenkin rajalliset, mitä peilaten Nokian Renkaiden strateginen fokus täällä on arviomme mukaan ensisijaisesti nykyisen aseman puolustamisessa.
Keski-Euroopassa kasvumahdollisuuksia sen sijaan on tarjolla markkinan absoluuttisesti valtavaa kokoa ja Nokian Renkaiden kokonaisuudessaan maltillista markkinaosuutta heijastellen. Näitä tilaisuuksia yhtiö pyrkii myös nykystrategiassaan hyödyntämään ja siten hyökkäämään Keski-Euroopassa selvästi Pohjoismaita aggressiivisemmin. Erittäin kilpailuilla toimialla sekä maltillisen kasvuvauhdin ympäristössä markkinaosuusvoitot eivät tule helpolla ja tilannetta vaikeuttaa osin myös se, että Nokian Renkaat joutuu hakemaan kasvua pääosin erinomaisia tuloksia tuoneen talvirengassegmentin ulkopuolelta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokian Tyres
Nokian Renkaat on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa premium-luokan renkaita ja on tunnettu erityisesti talvirenkaistaan. Yhtiö myy renkaita henkilöautoihin, kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Nokian Renkaat on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Henkilöautonrenkaat, Raskaat Renkaat sekä autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Nokian Renkailla on myös kaksi omaa testikeskusta Suomessa ja yksi Espanjassa, mikä mahdollistaa renkaiden ympärivuotisen testaamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 585,3 | 1 353,9 | 1 477,9 |
kasvu-% | −0,64 % | −14,60 % | 9,16 % |
EBIT (oik.) | 316,5 | 193,0 | 300,0 |
EBIT-% (oik.) | 19,96 % | 14,25 % | 20,30 % |
EPS (oik.) | 1,80 | 1,06 | 1,68 |
Osinko | 1,14 | 1,30 | 1,40 |
Osinko % | 4,45 % | 14,94 % | 16,09 % |
P/E (oik.) | 14,23 | 8,24 | 5,17 |
EV/EBITDA | 8,16 | 4,13 | 2,68 |