Euroopan uusien autojen myynti kasvoi huhtikuussa, osin pääsiäisen ajoituksen myötä
Lähde: ACEA
ACEA:n (European Automobile Manufacturers’ Association) mukaan Euroopan talousalueen uusien autojen myynti kasvoi 12 % huhtikuussa, jota tuki pääsiäisen ajoituksesta johtuneet kaksi myyntipäivää enemmän vertailukauteen nähden. Autoja myytiin noin 1,1 miljoonaa kappaletta. Koko alkuvuonna automyynti on kasvanut 7 %. ACEA:n tilastoissa lukuihin on laskettu Euroopan unioniin ja EFTA:an kuuluvien maiden lisäksi myös Iso-Britannia. Myynti kasvoi huhtikuussa kaikilla suurilla markkinoilla, esim. Saksassa 20 %. Pohjoismaista Ruotsissa myynti kasvoi 7 %, Norjassa 25 % ja Suomessa myynti laski 16 %. Suomen autokaupan huhtikuun lukuja kommentoimme jo aiemmin tässä kommentissa.
Rullaavan 12 kuukauden Euroopan uusien autojen myynti nousi vuoden takaiseen nähden (10 %) ja säilyi absoluuttisesti noin 13 miljoonan auton tasolla, jossa se on ollut tämän vuoden. Tämä on edelleen alle esim. viimeisen 10 vuoden keskimääräisen noin 14 miljoonan auton vuotuisen myyntimäärän. Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja nousseet korot huomioiden tämä on mielestämme perusteltua, emmekä siten odota merkittävää kasvua myyntimääriin lähiaikoina. Suomessa ensirekisteröintien odotetaan laskevan hieman tänä vuonna.
Uusien autojen myynnillä on välillisiä vaikutuksia käytettyjen autojen markkinoihin ja rengasmarkkinoihin
Uusien autojen myynti heijastuu Nokian Renkaiden toimintaan välillisesti, sillä erityisesti selkeiden vuodenaikaerojen alueilla uuden auton yhteydessä ostetaan tyypillisesti myös uudet talvirenkaat. Lisäksi uusien autojen myynti vaikuttaa koko jälkiasennusmarkkinan kannalta oleelliseen autokantaan ja toimii sen näkökulmasta ikään kuin syöttöfunktiona. Venäjältä poistumisen aiheuttama kapasiteettirajoite kuitenkin rajaa yhtiön myyntimahdollisuuksia etenkin Keski-Euroopassa lähivuosina, joten markkinakehitys on jossain määrin toissijaista. Yhteensä Pohjoismaat ja Muu Eurooppa muodostivat Nokian Renkaiden vuoden 2023 liikevaihdosta noin 75 %.
Uusien autojen myynnillä Euroopassa on välillisiä vaikutuksia myös käytettyjen autojen markkinaan, kun uusien autojen myynti tyypillisesti lisää käytettyjen autojen tarjontaa ja siten tukee käytettyjen autojen markkinaa. Seuraamistamme yhtiöistä Kamux ja Wetteri toimivat käytettyjen autojen markkinalla, Kamux Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa ja Wetteri vain Suomessa. Wetteri myy myös uusia autoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/o/54ee81/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/hentzu98/500/145383_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/eicca/500/125394_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/massimo/500/78728_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/karibu/500/56208_2.png)