Etteplanilta uusi negatiivinen tulosvaroitus
Etteplan antoi aamulla negatiivisen tulosvaroituksen, vaikka edellisestä ohjeistuksen laskusta ei ole kulunut kahta kuukautta. ”Toinen sakkokierros” tulee meille yllätyksenä, koska oletimme aiemman ohjeistuksen sisältäneen jo vallitsevan kurjuuden Euroopan markkinoilla. Yhtiö ohjeistaa nyt 2024 liikevoiton (EBIT) olevan 18–22 MEUR, kun aikaisempi haarukka oli 24–27 MEUR. Osa laskusta johtuu uusista tehostamistoimista ja näistä syntyvistä kertakuluista, ja osa johtuu suoraan edelleen heikentyneestä markkinatilanteesta Euroopassa ja erityisesti Saksassa. Taustalla on myös yhtiön omia virheitä Ruotsissa. Päivitämme ennusteitamme ja näkemystämme Etteplanista lähiaikoina. Odotamme tänään negatiivista reaktiota pörssissä.
Ohjeistus laski jälleen
Etteplan laski aamulla aiempaa arviotaan vuoden 2024 liikevaihdosta ja liikevoitosta markkinakysynnän ja liiketoiminnan ja organisaation uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Uudessa ohjeistuksessa liikevaihdon arvioidaan olevan 355–370 MEUR ja liikevoiton (EBIT) olevan 18–22 MEUR. Etteplan arvioi 28.8.2024 julkistetussa tulosvaroituksessaan vuoden 2024 liikevaihdon olevan 360–375 (2023: 360,0) MEUR ja liikevoiton (EBIT) olevan 24–27 (2023: 25,5) MEUR. Itse ennustimme vuoden 2024 liikevaihdon olevan 368 MEUR ja liikevoiton olevan 24,8 MEUR, mitä kautta ennusteissamme on edelleen selkeää laskupainetta.
Liikevaihtohaarukoista häviää siis noin 5 MEUR, mikä kuvastanee edelleen heikentyneen markkinatilanteen vaikutusta ohjeistukseen. Toisaalta liikevoittohaarukasta katoaa noin 5–6 MEUR, mikä tarkoittanee, että kertaluontoisilla kuluilla on myös merkittävä osuus varoituksen taustalla. Lisäksi tiedotteessa mainitaan erikseen, että laskennallisen virheen korjaaminen vuoden 2024 palkkojen kirjauksissa Ruotsissa vaikuttaa Q3-tulokseen negatiivisesti. Tämä on yhtiön sisäinen virhe, mutta tulosvaikutus on todellinen. Arviomme mukaan tätä ei mainittaisi tiedotteessa, jos vaikutus ei olisi merkittävä. Tässä vaiheessa selvää on, että Etteplanin Q3-tuloksesta on muodostumassa todella surkea, mutta osa kertakuluista osunee myös Q4:lle.
Markkinoiden kurjuutta ja siihen sopeutumista
Etteplanin näkymien negatiiviseen kehitykseen vaikuttaa yhtiön mukaan kysyntätilanteen heikentyminen edelleen Euroopassa ja erityisesti Saksassa. Yhtiön mukaan asiakkaiden päätöksenteko uusista investoinneista on yhä varovaista, ja uusia investointeja käynnistyy hyvin hitaasti. Asiakkaiden tilauskantojen laskiessa myös projektitoimituksiin liittyvä suunnitteluratkaisujen kysyntä on edelleen laskenut. Yhtiö kärsii omien sanojensa mukaan investointilamasta, mikä kuulostaa hyvin tutulta myös aiempaan varoitukseen liittyen. Investointikuopan syvyys on kuitenkin selvästi yllättänyt yhtiön.
Vaikean markkinatilanteen takia sopeutustoimia on toteutettu yhtiön mukaan lähes kaikissa Euroopan toimintamaissa. Sopeutustoimista tulee aiheutumaan vuodelle 2024 merkittäviä kertaluonteisia kustannuksia, mutta tarkemmin näitä ei avattu. Saksassa edelleen heikentyneen kysyntätilanteen seurauksena Etteplan on päättänyt lopettaa Building Technology -liiketoiminnan, josta aiheutuu kuluja ja projektien alaskirjauksia. Saksassa sopeutustoimet ovat erittäin kalliita, erityisesti jos ja kun näihin liittyy pitkäaikaisia työntekijöitä. Building Technology -liiketoiminta on myös siinä mielessä poikkeuksellinen, että vastaavaa liiketoimintaa ei löydy muista Etteplanin toimintamaista. Strategisesti liike onkin hyvin looginen, kun tulosta ei tule.
Uusi strategia tulossa joulukuussa
Etteplanin mukaan sopeutustoimilla valmistaudutaan myös uuteen strategiakauteen 2025–2027, ja toimien tavoitteena on vahvistaa uuden strategian toimeenpanokykyä. Strategia vuosille 2025–2027 julkaistaan joulukuussa 2024. Uuteen strategiakauteen yhtiö haluaisi varmasti lähteä ns. puhtaalta pöydältä, mitä kautta toimenpiteitä tehdään nyt myös tulevaisuutta ajatellen. Tämä selittänee osan vuoden 2024 tuloksen heikkoudesta, mutta kokonaiskuva aukenee kuitenkin paremmin vasta Q3-tuloksen yhteydessä. Etteplanin kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsaus julkistetaan torstaina 31.10.2024.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Etteplan
Etteplan on vuonna 1983 perustettu suunnittelualan asiantuntijayritys. Yhtiön palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Etteplanin asiakkaita ovat valmistavan teollisuuden yritykset. Yhtiö pyrkii palveluillaan parantamaan palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 360,0 | 368,5 | 388,1 |
kasvu-% | 2,79 % | 2,37 % | 5,32 % |
EBIT (oik.) | 32,6 | 32,0 | 37,1 |
EBIT-% (oik.) | 9,06 % | 8,68 % | 9,56 % |
EPS (oik.) | 0,89 | 0,84 | 1,01 |
Osinko | 0,30 | 0,27 | 0,41 |
Osinko % | 2,17 % | 2,75 % | 4,11 % |
P/E (oik.) | 15,54 | 11,94 | 9,93 |
EV/EBITDA | 9,23 | 7,20 | 5,60 |