Etteplan Q1 keskiviikkona: Kannattavuus erityistarkkailussa
Suunnitteluyhtiö Etteplan julkaisee Q1-raporttinsa keskiviikkona noin kello 13.00. Viime vuoden vertailutaso on alkuvuodelle varsin kova, ja odotamme Etteplanin tuloksen pysyneen suunnilleen samalla tasolla. Koronapandemian vaikutukset alkoivat heijastua yhtiöön voimakkaammin Q2:lla, vaikka yhtiö pystyi silti erinomaiseen kannattavuuteen viime vuonna. Yhtiön asiakaskunnan kysyntä on piristynyt selvästi alkuvuonna globaalin talouden mukana, joten myös Etteplanin näkymissä voi olla painetta ylöspäin. Kysyntätilanteen piristyessä ja koronapandemian väistyessä katseet kääntyvät erityisesti kustannusinflaatioon ja yhtiön kulurakenteen kehitykseen. Olemme nostaneet ennusteitamme aavistuksen (noin +1 %) ennen Q1-tulosjulkistusta.
Odotamme Etteplanin liikevaihdon olleen Q1:llä vertailukauden noin 71,3 MEUR:n tasolla. Markkinatilanne piristyi nopeasti joulukuun koronarokoteuutisten jälkeen, ja positiivinen kehitys on saanut lisävirtaa Q1:n aikana mm. konepajasektorin tilausvirran piristyttyä. Toisaalta Q4:llä Etteplanin orgaaninen kasvu oli vielä 6,3 % negatiivista ja tässä suhteessa Q1’20-vertailutaso on korkeahko, koska koronapandemia ei ehtinyt siihen suuresti vaikuttaa (pl. Kiina). Odotamme orgaanisen kasvun olleen vielä Q1:llä negatiivista, mutta tätä kompensoivat Tegema- ja TekPartner- yritysostot. Vaikka teollisuuden näkymät ovat parantuneet selvästi, sektorilta saadut Q1-raportit eivät ole vielä juuri kasvusta kertoneet. Semconin liikevaihto laski orgaanisesti 12 %, mitä selittää pääosin yhtiön edelleen korkea paino autoteollisuudessa. Vaisua orgaaninen kasvu oli myös Rejlersillä (-4,2 %) eikä myöskään AFRY:n päässyt varsinaisesti vauhtiin Q1:llä (+0,5 %). Myöskään Alten ei ollut vielä päässyt kasvuun, ja Euroopassa yhtiön liikevaihto otti takapakkia.
Etteplanin liiketoiminnan kannattavuuden kehitystä kuvaa parhaiten EBITA-tunnusluku, jonka odotamme olleen Q1:llä noin 6,7 MEUR tai noin 9,4 % liikevaihdosta. Q1’20-vertailukaudella EBITA oli myös 6,6 MEUR, mutta sisälsi -0,2 MEUR kertaeriä. Odottamamme kannattavuus on edelleen korkea, mutta heikentyisi operatiivisesti aavistuksen vahvasta vertailukaudesta. Näemme kulurakenteessa nousupaineita mm. henkilöstökuluissa (~75 % kuluista) poikkeustoimien (TyeL-alennus) loppuessa, mutta vertailukauteen nähden tilanteessa ei ole muutosta. Palkankorotuksien siirtäminen asiakashintoihin onnistunee kohtuullisesti markkinakysynnän piristyessä, mutta Q1:llä tämä voi olla lievästi negatiivinen ajuri. Yleisesti Etteplan on pystynyt hallitsemaan omia henkilöstöresursseja tehokkaasti ja puski kulurakenteensa erittäin alhaiseksi pandemian aikana, mutta kasvuun siirtyminen voi heikentää kulukuria. Oikaistun liikevoiton (EBIT) odotamme olleen 5,7 MEUR eli laskevan hieman vertailukaudesta (Q1’20: 5,8 MEUR). Konsensusennusteet olivat yleisesti aavistuksen positiivisempia.
Etteplan ohjeisti vuoden 2021 liikevaihdon olevan 280-300 MEUR ja liikevoiton (EBIT) olevan 23-26 MEUR. Alkuvuoden kehitys on ollut teollisuuden ja Etteplanin asiakaskunnan kannalta pääosin rohkaisevaa, joten oletettavaa on, että myös Etteplanin kysyntätilanne on piristynyt jakson edetessä. Olemme nostaneet ennusteitamme aavistuksen, ja odotamme nyt 2021 liikevaihdon olevan 292 MEUR ja liikevoiton 25,3 MEUR. Q4:llä Etteplanin orgaaninen kasvu oli vielä vaikeaa, mutta tilanne voi olla muuttunut ja silloin ohjeistuksen nostokin olisi mielestämme mahdollista. Markkinatilanteen parantuminen edelleen tukisi myös hinnoittelua ja auttaisi kustannusinflaation siirtämistä asiakashintoihin, joskin kannattavuuden osalta odotuksemme ovat jo korkeita.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Etteplan
Etteplan on vuonna 1983 perustettu suunnittelualan asiantuntijayritys. Yhtiön palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Etteplanin asiakkaita ovat valmistavan teollisuuden yritykset. Yhtiö pyrkii palveluillaan parantamaan palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.05.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 259,7 | 291,8 | 318,0 |
kasvu-% | −1,36 % | 12,35 % | 8,99 % |
EBIT (oik.) | 23,3 | 25,3 | 28,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,97 % | 8,69 % | 9,08 % |
EPS (oik.) | 0,72 | 0,77 | 0,86 |
Osinko | 0,34 | 0,39 | 0,43 |
Osinko % | 2,63 % | 3,04 % | 3,41 % |
P/E (oik.) | 17,91 | 16,44 | 14,68 |
EV/EBITDA | 8,98 | 8,13 | 7,24 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/archer/500/143616_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/h/977dab/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/juha_kinnunen/500/4643_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/poutapilvia/500/127651_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)