Enersense H2: vahvasta kasvusta huolimatta kannattavuus jäi heikoksi
Enersense julkisti H2-raporttinsa aamulla. Odotuksiamme vahvemmasta liikevaihdon kasvusta huolimatta yhtiön kannattavuus jäi odotuksistamme ja tulos oli pettymys suhteessa odotuksiimme. Yhtiö ohjeistaa sen liikevaihdon kasvavan ja kannattavuuden paranevan vuonna 2020, mikä oli odotuksiemme mukaista. Niin ikään odotuksiemme mukaisesti Enersense ei maksa osinkoa vuodelta 2019.
Enersensen H2-liikevaihto kasvoi reilu 45 % 31,9 MEUR:oon, mikä ylitti meidän 28 MEUR:n liikevaihdon ennusteen selvästi. Liikevaihdon kehitys vastasi odotuksiamme Resurssit-liiketoiminta-alueella, jonka kasvua veti Värväämö-liiketoiminnan heijastuminen koko vuosipuoliskon lukuihin ja kansainvälisten toimintojen kasvu, jonka taustalla taas on Flamanvillen ydinvoimaprojektin tuoma kasvu. Digitaaliset ratkaisut ja palvelut -alue vastasi karkeasti odotuksiamme ja siten ennusteemme ylityksen taustalla oli selvään liikevaihdon kasvuun yltänyt Suunnittelu ja tuotanto -liiketoiminta-alue. Suunnittelu ja tuotanto -liiketoiminnan kasvun taustalla on Saksan toimintojen merkittävä kasvu.
Enersensen H2:n käyttökate ylsi vain lievästi voitolliseksi ja oli 0,0 MEUR, mikä alitti selvästi meidän 0,8 MEUR:n ennusteemme. Kannattavuuskäänne onkin siten edennyt odotuksiamme loivemmalla kulmakertoimella, mutta raportti ei avannut tarkemmin syitä tämän taustalla. Alemmilla riveillä rahoituskulut tai verot eivät sisältäneet yllätyksiä ja siten H2:n osakekohtainen tulos painui odotuksistamme jäänyttä operatiivista tulosta heijastellen -0,13 euroon alittaen 0,0 euron ennusteemme. Osinkoa Enersense ei maksa vuodelta 2019, mikä vastasi odotuksiamme.
Yhtiö ohjeistaa sen vuoden 2020 liikevaihdon kasvavan suhteessa vuoteen 2019 ja ennakoi käyttökatteen olevan 1,5-2,5 MEUR. Yhtiön markkinakommenttien mukaan vuosi 2020 näyttäytyy positiivisena projektien osalta niin Suomessa kuin myös kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi yhtiö arvioi, että markkinatilanne jatkuu hyvänä myös Henkilöstöpalvelut-liiketoiminnan osalta. Enersensen vuoden 2020 toiminnan painopisteitä ovat kannattavuuden parantaminen kotimaassa ja kasvu kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi huomioitavaa on, että yhtiön mukaan koronaviruksella voi olla vaikutuksia yhtiön toimintaan ja tulokseen sen vaikuttaessa yhtiön toimintaympäristöön. Ennen raporttia odotimme kuluvalta vuodelta 4 %:n liikevaihdon kasvua ja 2,3 MEUR:n käyttökatetta. Siten liikevaihdon kasvun ennusteemme on linjassa ohjeistuksen kanssa ja käyttökatteen ennusteemme on kannattavuushaarukan yläreunan tuntumassa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Enersense International
Enersense on vuonna 2005 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja. Yhtiön päätoimialoja ovat teollisuus, rakentaminen, energia ja tietoliikenne. Enersense tukee palveluillaan ja osaamisellaan pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne- ja rakennusalan yhtiöiden siirtymistä kohti päästötöntä tulevaisuutta. Enersensen monipuoliset palvelut pitävät sisällään projektien elinkaaren eri vaiheet suunnittelusta ja toteutuksesta kunnossapitoon ja huoltoon.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.12.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 47,3 | 53,8 | 55,9 |
kasvu-% | 0,64 % | 13,68 % | 3,88 % |
EBIT (oik.) | −1,7 | −1,1 | 1,1 |
EBIT-% (oik.) | −3,53 % | −2,04 % | 2,03 % |
EPS (oik.) | −0,32 | −0,22 | 0,09 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 29,55 |
EV/EBITDA | - | 791,16 | 7,10 |