Endominesin kullan tuotanto ylitti niukasti ennusteemme Q4:llä
Endomines tiedotti eilen, että yhtiön kullan tuotanto kasvoi Pampalossa viime vuonna 11,8 % 14 304 unssiin. Endomines ohjeisti marraskuun lopun tuotantovaroituksessaan 8–15 %:n kasvua kuluvan vuoden kullan tuotantoon, joten toteuma osui suunnilleen ohjeistushaarukan puoliväliin. Julkistetut tulokset perustuvat alustaviin arvioihin ja ne tulevat vielä tarkentumaan asiakkaille toimitetun rikasteesta tehtyjen lopullisten analyysien valmistuttua. Muutokset alustaviin tuloksiin suhteutettuna eivät todennäköisesti tule olemaan merkittäviä.
Marraskuussa päivittämämme ennusteet odottivat Endominesiltä 11 %:n tuotannon kasvua viime vuonna. Siten yhtiön Q4:llä saavuttama tuotantovolyymi ylitti ennusteemme vajaalla 3 %:lla tai noin 85 unssilla. Näin ollen pienehkö poikkeama ei aiheuta oleellisia muutospaineita Endominesin Q4:n ennusteisiimme tai näkemykseemme yhtiöstä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Endomines Finland
Endomines Finland Oyj on suomalainen kaivosyhtiö, jonka toiminta keskittyy kullan tuotantoon ja malminetsintään Karjalan kultalinjalla, Itä-Suomessa. Yhtiö omistaa myös oikeudet seitsemään kultaesiintymään Yhdysvalloissa. Endomines tuottaa kultaa koru- ja elektroniikkateollisuudelle, ja luo arvoa muuttamalla luonnonvarat vauraudeksi, joka sijoituskohteena pitää suosionsa. Endomines on listattu OMX Helsingin päälistalle (PAMPALO). www.endomines.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.11.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 19,7 | 28,1 | 42,2 |
kasvu-% | 45,93 % | 42,64 % | 50,26 % |
EBIT (oik.) | −3,0 | 2,7 | 12,2 |
EBIT-% (oik.) | −15,23 % | 9,73 % | 28,88 % |
EPS (oik.) | −0,54 | 0,01 | 0,93 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 752,56 | 9,39 |
EV/EBITDA | - | 18,26 | 6,47 |