Endomines: Tuotto/riski-kuva on tasapainottunut
Nostamme tavoitehintamme alittaneen Endominesin suosituksemme vähennä-tasolle (aik. myy) ja pidämme yhtiön 3,20 Ruotsin kruunun tavoitehintamme ennallaan. Endominesin ylimääräinen yhtiökokous siunasi eilen hallituksen joulukuussa julkaisemat osakeantisuunnitelmat, joten yhtiö saanee vahvistettua kassaa liiketoiminnan kehittämisen mahdollistavalla tasolle tammikuussa. Kurssi on nyt painunut osien summa -mallimme alapuolelle, mutta Endominesin yhä korkeaan riskiprofiiliin peilattuna osakkeen tuotto-odotus ei mielestämme ole vielä riittävä.
Ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi osakeantisuunnitelmat hallituksen ehdotuksen mukaisesti
Endomines tiedotti eilen, että yhtiön ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi eilen hallituksen joulukuussa julkaiseman suunnitelman 281 MSEK:n osakeannista (112,547 milj. osaketta hintaan 2,50 SEK/osake) omistajien merkintäoikeuksiin perustuen ja antoi hallitukselle valtuutuksen päättää lisäksi yhteensä 74 MSEK:n suunnatuista osakeanneista (29,763 milj. osaketta hintaan 2,50 SEK/osake). Merkintäoikeusannilla haetusta pääomasta 60 % on taattu Endominesin tiettyjen suurten osakkeenomistajien ja ulkoisten toimijoiden voimin. Suunnattuja osakeanteja yhtiö voi käyttää korkeakorkoisten siltalainojensa konvertoimiseksi osakkeiksi ja/tai merkintäoikeusantiin liittyvien takauspalkkioiden maksuun. Olemme kommentoineet aiemmin yhtiön suunnitelmia Q3-raportin yhteydessä julkistamissamme kommenteissa täällä ja täällä. Merkintäoikeusannissa merkintäaika on 11.1--25.1.2021. Viimeinen kaupankäyntipäivä Endominesin osakkeella, joka sisältää merkintäoikeuden on 4.1.2021 Tukholman pörssissä ja 5.1.2021 Helsingin pörssissä. Suosittelemme yhtiön omistajia toimimaan (ts. merkkaamaan osakkeet tai pyrkimään myymään oikeudet) merkintäoikeuksien kanssa, sillä merkintäoikeudet raukeavat arvottomina 19.1.2021 jälkeen.
Akuutti kassaongelma ratkeaa osakeanneilla, mutta epävarmuustekijöitä riittää vielä
Kassavaikeuksiin tänä vuonna ajautunut Endomines on kertonut käyttävänsä merkintäoikeusannilla kerättävät varat 1) Friday-kaivoksen ylösajon vauhdittamiseen, 2) Pampalon kaivoksen avaamiseen, 3) malminetsintätyöhön USA:ssa ja Suomessa ja 4) siltarahoituserien osittaiseen maksuun. Yhtiöllä on yhä kunnianhimoinen tavoite saavuttaa vuotuinen 100 000 unssin kultatuotanto, jota Endomines tavoittelee vuonna 2024 (aik. 18-24 kk kuluessa). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yhtiön täytyy arviomme mukaan onnistua malminetsintätyössä etenkin USA:ssa, mutta emme pidä tavoitteeseen yltämistä 2020-luvun aikana mahdottomana yhtiön usean projektin salkku huomioiden. Endominesin mineraalivarannot ovat kuitenkin pääosin historiallisia varantoja, joihin liittyvä epävarmuus on korkea. Myös yhtiön näytöt kaivoskehityshankkeiden nostamisesta tuotantoon ovat vielä vähäiset ja pitkän ajan pääomatarpeet ovat ainakin osin auki. Siten epävarmuustekijöitä on yhä jäljellä, vaikka osakeantien myötä yhtiön akuutti kassaongelma ratkeaakin ainakin osin. Liiketoiminnan optimaalisen kehittämisen kannalta Endominesin olisi tärkeää saada osakeanti täysimääräisesti läpi eikä tämä ole vielä varmaa. Emme ole tehneet muutoksia yhtiön osien summa -malliimme, sillä huomioimme osakeannit mallissa jo edellisessä päivityksessä joulukuussa. Lähtökohtaisesti odotamme merkintäoikeusannin toteutuvan yhtiön suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi arvioimme Endominesin pyrkivän toteuttamaan myös suunnatut osakeannit kassavarojen säästämiseksi.
Selkein yliarvostus on nyt purettu, mutta tuotto-odotus ei ole vielä riittävän hyvä ostojen aloittamiseen
Endominesin osakeannit huomioivan osien summa -mallimme osakekohtainen arvo on nyt noin 5 % osakekurssin yläpuolella. Näin ollen osakkeen selvin yliarvostus on purkautunut joulukuun noin 15 %:n kurssilaskussa. Endominesin korkeana pysyvään riskiprofiiliin peilattuna emme kuitenkaan näe osakkeen tuotto/riski-profiilia vielä tarpeeksi houkuttelevana ostojen aloittamiseen, vaikka rahoitusriskit ovatkin ainakin osittain pienentymässä ja myös kultamarkkinan tilanne on pysynyt vahvana. Korkeiden riskien lisäksi odottavaa näkemystä puoltaa mielestämme edessä oleva merkintäosakeanti, mikä voi arviomme mukaan luoda lähiaikoina myyntipainetta osakekurssiin ja avata siten vielä mahdollisuuden houkuttelevampaan tuotto/riski-suhteeseen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Endomines Finland
Endomines Finland Oyj on suomalainen kaivosyhtiö, jonka toiminta keskittyy kullan tuotantoon ja malminetsintään Karjalan kultalinjalla, Itä-Suomessa. Yhtiö omistaa myös oikeudet seitsemään kultaesiintymään Yhdysvalloissa. Endomines tuottaa kultaa koru- ja elektroniikkateollisuudelle, ja luo arvoa muuttamalla luonnonvarat vauraudeksi, joka sijoituskohteena pitää suosionsa. Endomines on listattu OMX Helsingin päälistalle (PAMPALO). www.endomines.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.01.2021
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 6,0 | 14,8 | 183,2 |
kasvu-% | −94,20 % | 145,85 % | 1 134,34 % |
EBIT (oik.) | −52,5 | −109,9 | −8,0 |
EBIT-% (oik.) | −869,47 % | −740,67 % | −4,37 % |
EPS (oik.) | −1,09 | −1,00 | −0,14 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 32,53 |