Digia laajentaa skaalautuvia palveluita robotiikkaosaamiseen yritysostolla
Digia kertoi eilen ostavansa ohjelmistorobotiikkapalveluja tarjoavan MOST Digitalin. Yritysostolla Digia kasvattaa skaalautuvia palvelujaan sekä vahvistaa integraatio- ja API-liiketoiminnan osaamista ja kasvua automaatioalustapalveluilla. Kaupan suunniteltu toteuttamispäivä on 2.5.2022.
MOST Digital toimittaa robotiikkaratkaisuja liiketoimintaprosessien automatisointiin itse kehittämänsä avoimeen lähdekoodiin perustuvan alustan päälle jatkuvina Robotics as a Service -palveluina. Yhtiön oma itse kehittämä pilviratkaisu hyödyntää Microsoft Azurea. MOST Digitalin liikevaihto oli 2,8 MEUR vuonna 2021. MOST Digital on kasvanut voimakkaasti viime vuodet (33-55 % vuosittain 2018-2020) ja EBIT-% on ollut nollan tuntumassa. Yritysoston vaikutus Digian liikevaihtoon on vuositasolla ~2 %. Yhtiön palveluksessa on 34 ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn ammattilaista toimipisteissä Helsingissä, Lempäälässä, Rovaniemellä ja Tukholmassa.
Osapuolet ovat sopineet, että yritysjärjestelyn kauppahintaa ei julkisteta. Arvioimme arvostustason ennen mahdollisia synergioita olevan yli Digian nykyisen tason (2022e EV/S 1,3x). Kaupan strateginen merkitys on kuitenkin selvä ja vahvistaa yhtiön tarjoamaa, skaalautuvia palveluita sekä kilpailuetua. Lisäksi arvioimme kaupalla olevan selkeitä liikevaihtosynergioita. Yhtiöillä on yhteinen kasvuagenda, jota on aiemmin toteutettu kumppanuuden kautta. Yhteistyö syventyy entisestään yritysjärjestelyn kautta. Näkemyksemme mukaan aikaisempi kumppanuus laskee integraatioon ja synergioihin liittyvää riskiä. Lisäksi yhtiö on viimeisen 7 vuoden aikana toteuttanut 11 yritysostoa ja näin sillä on vahvaa kokemusta integraatioista.
Lisäämme yritysoston ennusteisiimme Q1-raportin yhteydessä. Yritysosto ei muuta positiivista näkemystämme osakkeesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Digia
Digia on vuonna 1990 perustettu pääasiassa Suomen markkinalla toimiva ohjelmisto ja IT-palveluyhtiö. Yhtiön tarjonta kattaa pitkälle IT:n elinkaaren sisältäen digitaalisten palveluiden kehityksen, integraation ja datan, liiketoiminnan taustajärjestelmät sekä ylläpitopalvelut. Yhtiö toimittaa myös kansainvälisesti. Digialla on asiakkaita erityisesti keskisuurissa ja suurissa yrityksissä valituilla toimialoilla kuten tukkukaupassa, teollisuudessa ja finanssialalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.02.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 155,9 | 163,8 | 172,0 |
kasvu-% | 12,15 % | 5,07 % | 5,00 % |
EBIT (oik.) | 17,7 | 18,0 | 19,3 |
EBIT-% (oik.) | 11,34 % | 11,02 % | 11,21 % |
EPS (oik.) | 0,55 | 0,55 | 0,59 |
Osinko | 0,17 | 0,20 | 0,23 |
Osinko % | 2,41 % | 3,08 % | 3,54 % |
P/E (oik.) | 12,74 | 11,80 | 10,97 |
EV/EBITDA | 8,97 | 8,15 | 7,15 |