Consti: Ei makeaa mahan täydeltä
Laskemme Constin tavoitehinnan 12,50 euron (aik. 14,0 euroa) ja suosituksemme lisää-tasolle yhtiön Q4-tuloksen jälkeen. Constin liikevaihto sekä tulos jäivät vuoden viimeisellä kvartaalilla odotuksistamme. Myös ohjeistus oli odotuksiamme heikompi, mikä heijastui lähivuosina ennusteidemme laskuun (10-20 %). Constin vahvana pysynyt tilauskanta pitää liikevaihtoa yllä, mutta markkinan heikkous sekä kiristyvä kilpailu laskevat ennusteissamme tulosta sekä liikevaihtoa kuluvana vuonna. Consti on vaikeassa markkinassa kuitenkin hyvässä asemassa vahvan taloudellisen tilanteensa ansiosta ja arvostus on säilynyt edelleen houkuttelevana. Vahva osinko myös tukee positiivista suositusta.
Q4 oli odotuksia heikompi
Constin perjantainen Q4-tulos oli odotuksiamme noin 10-15 % heikompi niin ylä- kuin alariveillä. Liikevaihto laski Q4:llä 8 %:lla odotuksiemme vastaisesti, mikä laski myös liikevoiton alle vertailukauden tason 3,9 MEUR:oon (Q4’22: 4,8 MEUR). Myös toimialamixin muutos vaikutti arviomme mukaan kannattavuuteen heikentävästi, kun Julkinen-toimiala oli ainoana kvartaalilla kasvussa. Constin nettovelaton tase, hyvä kassavirta ja noussut koko vuoden tulos mahdollistavat osingon noston 70 senttiin (osinkotuotto-%: 6 %). Tilauskanta oli myös edelleen kasvussa (+9 %) odotuksiemme vastaisesti ja nähtävästi tilauskannan tuloutuminen ei ollut yhtä vauhdikasta kuin odotimme Q4:llä.
Ohjeistus ja näkymät johtivat ennustelaskuihin
Consti arvioi vuoden 2024 liiketuloksensa olevan 9-12 MEUR (2023: 12,3 MEUR). Ohjeistuksen keskikohta (10,5 MEUR) oli noin 20 % alle aiempien ennusteidemme. Tämä yhdessä näkymien kanssa johti ennusteidemme 10-20 %:n laskuun lähivuosille. Taloudellinen epävarmuus painaa nyt rakentamisen ja talotekniikan markkinoita eikä Consti odota parannusta tähän ainakaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Constin vahva tilauskanta (Q4: +9 %) tukee liikevaihdon tasoa kuluvana vuonna, mutta odotamme markkinanäkymän heikkouden johtavan liikevaihdon laskuun (-4 %) vuonna 2024. Liikevaihdon lasku ja liikevaihtomixin muutos arviomme mukaan vaikuttaa kannattavuuteen heikentävästi. Odotamme liikevoiton nyt laskevan 10,3 MEUR:oon vuonna 2024 (EBIT-%: 3,4 %). Kuluvan vuoden jälkeen odotamme volyymien nousun (myös epäorgaaninen) ja kustannusten maltillistumisen tukevan tuloskasvua 2025-2026. Riskeinä ennusteissamme on markkinan selkeämpi heikentyminen tai odotuksia enemmän kiristyvä kilpailu sekä odottamattomat projektihaasteet.
Osake houkuttelee ennustelaskuista huolimatta
Constin arvostus on nyt laskeneilla ennusteillamme noussut, mutta omaa edelleen mielestämme nousuvaraa (2024e: EV/EBIT: 8x, P/E: 12x). Hyväksymämme arvostushaarukan alarajaan (EV/EBIT: 10-14x, P/E: 10-14x) nojaten osakkeessa olisi yli 5 %:n nousuvara. Arvostus laskee vuodelle 2025 (2025e: EV/EBIT: 7x, P/E: 9x) kertoen yhtiön potentiaalista markkinan piristyessä. Suhteellisesti osake on arvostettu noin 15 % alle verrokkien mediaanin (2024e), missä olisi mielestämme myös nousuvaraa. Arvostuksen nousuvaran lisäksi osake tarjoaa tuotto-odotuksen tueksi noin 6 %:n osinkotuottoa. DCF-laskelman arvo (17 euroa) on myös selvästi korkeammalla tukien suositustamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Consti
Consti on Suomessa toimiva rakennusalan yhtiö. Yhtiön liiketoimintaan kuuluvat erilaiset korjaus-, asennus-, hankinta- ja rakennemuutostyöt niin liiketiloihin kuin asuinrakennuksiin. Yhtiö on erikoistunut korjausrakentamiseen sekä talotekniikkaan, mutta tekee valikoiden myös uudisrakentamisen hankkeita. Asiakkaita toimivat muun muassa taloyhtiöt, yritykset, instituutiot sekä valtio että kunnat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 320,6 | 307,5 | 318,9 |
kasvu-% | 5,04 % | −4,09 % | 3,70 % |
EBIT (oik.) | 11,3 | 10,3 | 12,4 |
EBIT-% (oik.) | 3,54 % | 3,35 % | 3,90 % |
EPS (oik.) | 1,04 | 0,98 | 1,20 |
Osinko | 0,70 | 0,70 | 0,72 |
Osinko % | 5,93 % | 6,90 % | 7,09 % |
P/E (oik.) | 11,39 | 10,36 | 8,45 |
EV/EBITDA | 5,67 | 5,49 | 4,62 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/olli_koponen/500/7363_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/osinkoseilaaja/500/129762_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/olli_koponen/500/7363_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/osinkoseilaaja/500/129762_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/osinkoseilaaja/500/129762_2.png)