Cargotec: Vakionopeudensäädin päällä Q3:lla
Cargotec järjesti eilen Q3:n hiljaista aikaa edeltävän analyytikkopuhelun. Perusviesti oli jälleen kerran stabiilisuus sekä kysynnän että Hiabin marginaalien osalta. MacGregorin divestointi etenee aikataulussa. Uusia merkittäviä kurssiajureita ei tullut ilmi.
Tasaista menoa markkinoilla
Hiabin kysyntätilanne on pysynyt stabiilina tarjouspyyntöjen ja myyntiputken osalta sekä Pohjois-Amerikassa että Pohjois-Euroopassa. Euroopan markkinoista Saksan ja Ranskan markkinat ovat heikoimmat. Asiakastoimialoista rakentamiseen liittyvä kysyntä on edelleen alavireistä. Myös Pohjois-Amerikassa Hiab on nähnyt päätöksenteon lykkäyksiä, mutta kokonaisuutena sentimentti on säilynyt edelliskvartaalien tasolla. Myös Hiabin hintakilpailu on entisen kaltaista eikä markkinaosuutta ole menetetty. MacGregorissa tilausaktiviteetti on säilynyt hyvänä etenkin kauppalaivoissa. Telakoiden kapasiteettipula kuitenkin hidastaa MacGregorin liikevaihdon kehitystä ja tällä hetkellä vastaanotettavien tilausten toimitukset voivat mennä jopa vuoteen 2029.
MacGregorin kerrottiin käyvän tällä hetkellä neuvotteluja potentiaalisten ostajien kanssa. Divestoinnin aikataulu on ennallaan eli kaupan odotetaan toteutuvan ennen vuodenvaihdetta. MacGregor tullaan kuitenkin vielä Q3:lla raportoimaan jatkuvana eikä lopetettuna liiketoimintana.
Hiabin kannattavuus edelleen vahvoissa kantimissa
Hiabin toimitusketju on normalisoitunut eivätkä aiemmat huolenaiheet kuten komponenttien riittävyys tai kuorma-autovalmistajien koripula ole enää erityisesti esillä. Hiabissa on vielä tänä vuonna tehty pienehköjä yksiprosenttisia hinnankorotuksia, mutta myös joitakin hinnanalennuksia sikäli kuin hintaindeksointi on ollut käytössä. Nettovaikutus on kuitenkin ollut positiivinen. Hiab on myös edelleen hyötynyt vuosi sitten aloitetusta 20 miljoonan euron kustannussäästöohjelmasta, josta tosin pääosa oli näkyvissä jo Q2:lla. Hiabin uusi, elokuussa julkistettu 20 MEUR:n tehostusohjelma taas alkaa näkyä vasta vuonna 2025. Kaikkiaan Hiabin myyntikate on Cargotecin mukaan vankka, mutta negatiivinen vaikutus Q3:n marginaaleihin voi tulla volyymeistä, jos kiinteiden kustannusten kate jää alhaiseksi.
Nykykurssiin leivottu paljon odotuksia
Kaikkiaan puhelu oli yllätyksetön. Konsensus odottaa tällä hetkellä Hiabilta vain +3 %:n p.a. (Inderes: +1 % p.a.) liiketuloksen kasvua vuosina 2025-2026, joten Cargotecin osakkeen nykyinen arvostustaso – jota viime viikkojen +14 %:n kurssinousu on kohottanut – asettaa kovat odotukset MacGregorista saatavalle myyntihinnalle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Cargotec
Cargotec on vuonna 2005 Kone Oyj:n jakautuessa syntynyt lasti- ja kuormankäsittelyratkaisuja kansainvälisillä markkinoilla tarjoava yritys. Cargotecin liiketoiminta-alueet ovat Hiab ja MacGregor. Hiab on maailman johtava kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja, jonka asiakkaat edustavat maakuljetusalaa ja lukuisia muita toimialoja. MacGregor puolestaan on maailman johtava laivojen lastinkäsittely- ja offshore-kuormankäsittelyratkaisujen, -palveluiden ja laitteiden toimittaja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 519,2 | 2 511,6 | 2 600,0 |
kasvu-% | 17,40 % | −0,30 % | 3,52 % |
EBIT (oik.) | 236,7 | 299,1 | 317,2 |
EBIT-% (oik.) | 9,40 % | 11,91 % | 12,20 % |
EPS (oik.) | 2,55 | 3,11 | 3,48 |
Osinko | 2,15 | 1,56 | 1,74 |
Osinko % | 4,08 % | 2,99 % | 3,34 % |
P/E (oik.) | 20,70 | 16,70 | 14,96 |
EV/EBITDA | 12,63 | 10,60 | 8,82 |