CapManin BVK:lta saama kiinteistösijoitusmandaatti kasvaa
CapMan kertoi eilen, että sen Saksan suurimmalta eläkevakuutusyhtiöltä Bayerische Versorgungskammerilta (BVK) saama kiinteistösijoitusmandaatti kasvaa sijoituskapasiteetiltaan 500 MEUR:oon. Aiemmin mandaatti oli 400 MEUR. CapMan toimii mandaatissa BVK:n rahastojen neuvonantajana ja hallinnoi sijoituskohteita Pohjoismaissa. Mandaatista on tällä hetkellä sijoitettu noin 300 MEUR ja arvioimme, että nykyisestä mandaatista jäljellä oleva noin 200 MEUR tullaan sijoittamaan seuraavien 12 kk:n aikana.
Mandaatin kasvattaminen tulevaisuudessa on mielestämme edelleen varsin todennäköistä. Vaikka mandaatin suhteellinen palkkiotaso onkin arviomme mukaan varsin matala, on se tärkeä lisä CapManin kiinteistöportfolioon ja mandaatin suuresta koosta johtuen sillä on konkreettista vaikutusta CapManin lukuihin. Vaikutus tulee vahvistumaan tulevien kvartaalien aikana mandaatin sijoitusasteen noustessa. BVK:n mandaatti toimii CapManille myös hyvänä referenssinä muita vastaavia mandaatteja ajatellen ja vastaavanlaiset mandaatit ovat osa CapManin kasvustrategiaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
CapMan
CapMan on yksi ensimmäisiä pohjoismaisia private equity -rahastomanagereita. Yhtiö on muista Helsingin pörssin varainhoitajista poiketen keskittynyt puhtaasti listaamattomiin omaisuuslajeihin. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.08.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 26,7 | 33,9 | 38,3 |
kasvu-% | −16,04 % | 26,82 % | 12,98 % |
EBIT (oik.) | 18,7 | 28,2 | 23,7 |
EBIT-% (oik.) | 69,93 % | 83,29 % | 61,85 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,15 | 0,12 |
Osinko | 0,09 | 0,11 | 0,12 |
Osinko % | 7,20 % | 6,19 % | 6,76 % |
P/E (oik.) | 12,70 | 11,94 | 14,70 |
EV/EBITDA | 10,54 | 10,22 | 12,52 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/kohtivapautta/500/80543_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/don_jari/500/4428_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/ghostrider/500/29142_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/emilio/500/17982_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/ghostrider/500/29142_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/laineenkutari/500/7209_2.png)