CapMan Q2’24 -pikakommentti: Kaksijakoinen raportti
CapMan julkaisi aamulla operatiivisesti kaksijakoiset Q2-luvut. Hallinnointiliiketoiminta kehittyi suotuisasti, kun palkkiotuotot ylittivät ennusteemme selvästi. Toisaalta kulutaso oli odotuksiamme korkeampi, mikä vaimensi liikevaihtoylityksen tulosvaikutusta. Ulkopuolisten rahastosijoitusten negatiiviset tuotot puolestaan laskivat tulosta. CapManin tulosinfoa voi seurata 09.30 alkaen InderesTV:stä.
Liikevaihtoylitys tuli jatkuvista palkkioista
CapManin liikevaihto oli 18,3 MEUR, joka ylitti reilusti ennusteemme. Erityisen vahvaa kehitys oli hallinnointipalkkioissa, jotka kasvoivat 39 % vertailukaudesta. Osaltaan tähän vaikutti Dasos-kaupan mukana tullut metsärahastoliiketoiminta. Myös kvartaalin aikana suljetuista rahastoista tuloutui arviomme mukaan odotuksiamme enemmän takautuvia palkkioita. Joka tapauksessa kehitys oli vahvaa. Emme odottaneet kvartaalilta lainkaan voitonjako-osuustuottoja, mutta näitä yhtiö kirjasi maltilliset 0,3 MEUR. Myös palveluliiketoiminta CaPS kehittyi hieman odotuksiamme paremmin. Hallinnoitavat asiakasvarat kasvoivat odotetusti noin 5,8 mrd. euroon.
Sijoitustuotot painoivat tulosta
CapManin liikevoitto jäi puolestaan ennusteestamme. Tätä kuitenkin selittävät kvartaaleittain heiluvat sijoitustuotot, jotka olivat Q2:lla 1,0 MEUR (3,1 MEUR ennuste). Näin ollen liikevoittoalituksen merkitys on varsin rajallinen. CapManin omat rahastosijoitukset tuottivat alkuvuonna kelvolliset 5,1 %, mutta ulkopuolisten rahastojen arvot laskivat kvartaalilla. Positiivista onkin, että yhtiön omat rahastot yhä suoriutuvat haastavammassakin markkinassa, sillä rahastojen houkuttelevat tuotot ovat CapManin keskeinen arvoajuri.
Hallinnointiliiketoiminnan liikevoitto puolestaan ylitti liikevaihdon tapaan ennusteemme. Kulutaso oli kuitenkin jälleen odotuksiamme korkeampi, mikä hieman vaimensi positiivisen yllätyksen voimakkuutta. Palveluliiketoimintojen kulurakenteessa ei olennaista muutosta nähty, joten segmentin tuloskasvu jatkui väkevänä.
CapManin raportoitu Q2-liikevoitto oli 5,4 MEUR. Tämä sisälsi 0,3 MEUR yrityskauppaan liittyviä poistoja, joista oikaistuna vertailukelpoinen liikevoitto oli 5,8 MEUR.
Tärkeimmistä varainkeruuhankkeista ei olennaista tietoa raportilla
Varainkeruun osalta kvartaali vaikuttaa sujuneen varsin hiljaisesti, sillä raportin perusteella uutta pääomaa ei kerätty Q1-tulosraportin julkistamisen jälkeen. Toki tässä on huomioitava, että loppukvartaalille ei suljettujen rahastojen sulkemisia osunut. Näin ollen varainkeruun tilanteesta on vaikea vetää johtopäätöksiä, vaikka ainakaan avoimiin rahastoihin ei pääomia vaikuta virranneen. Päivän tulosinfossa mielenkiintomme kohdistuukin erityisesti johdon kommentteihin varainkeruuhankkeiden etenemisestä. Lähivuosien hallinnoitavan varallisuuden kasvun tärkeimpinä ajureina ovat CapManin lippulaivarahastot, joissa varainkeruu on pääosin alkuvaiheessa.
Antamiinsa näkymiin CapMan ei koskenut vaan arvioi yhä hallinnoitavien pääomien kasvavan 2024 aikana ja palkkiotuottojen kannattavuuden paranevan vertailukelpoiset erät huomioiden. Hallinnoitavat varat kasvavat kuluvana vuonna luonnollisesti jo pelkästään Dasosin ansiosta, joten ohjeistus ei olennaista lisäarvoa sijoittajille tarjoa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
CapMan
CapMan on yksi ensimmäisiä pohjoismaisia private equity -rahastomanagereita. Yhtiö on muista Helsingin pörssin varainhoitajista poiketen keskittynyt puhtaasti listaamattomiin omaisuuslajeihin. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.08.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 59,4 | 71,8 | 79,2 |
kasvu-% | −12,09 % | 20,97 % | 10,35 % |
EBIT (oik.) | 6,7 | 34,5 | 45,9 |
EBIT-% (oik.) | 11,35 % | 48,02 % | 57,95 % |
EPS (oik.) | 0,02 | 0,12 | 0,18 |
Osinko | 0,10 | 0,12 | 0,21 |
Osinko % | 4,37 % | 6,65 % | 11,52 % |
P/E (oik.) | 107,18 | 15,68 | 9,83 |
EV/EBITDA | 68,74 | 10,92 | 7,96 |