Biohit: Perusasioiden kautta kasvumoodiin
Toistamme Biohitin lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehinnan 2,3 euroon (aik. 2,4) ennustepäivityksen myötä. Biohit kertoi tuoreessa strategiapäivityksessään vuosina 2024-2028 tavoittelevansa 15-20 %:n vuosittaista kasvua liikevoittotavoitteen ollessa vähintään 10 % liikevaihdosta. Suhteessa aiempiin ennusteisiimme, tavoitteet painottavat kasvua kannattavuuden jäädessä toissijaiseen asemaan. Olemmekin päivittäneet ennusteisiimme korkeampaa kasvua, mutta toisaalta laskeneet hieman tulosodotuksiamme. Pääomien suuntautuessa kasvun tukemiseen, emme enää odota osinkoa lähivuosina. Arvostuskuva on säilynyt pääosin ennallaan ja osakkeen riski-tuotto-suhde on edelleen houkutteleva.
Strategiassa painottuu kasvu
Biohit on panostanut viimeisen noin kahden vuoden aikana erityisesti operatiivisen tehokkuuden parantamiseen, mikä on jo arviomme mukaan näkynyt raportoiduissa luvuissa. Uuden 2024-2028 strategian myötä tehokkuuden parantaminen vaikuttaa tulleen osaksi Biohitin päivittäistä tekemistä ja yhtiön keskittyminen siirtyy kohti pidemmän aikavälin kasvun tavoittelua. Vuotuinen strategian kasvutavoite 15-20 % on kunnianhimoinen suhteessa maha-suolikanavatestien markkinoiden noin 4,5 %:n ennustettuun kasvuun, mutta on mielestämme saavutettavissa. Tuoreen haastattelun mukaan pääpaino on orgaanisessa kasvussa, jota voidaan tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan täydentää yritysostoilla. Nopea kasvun tavoittelu heijastuu potentiaaliin nähden maltilliseen liikevoittotavoitteeseen, joka on yli 10 % liikevaihdosta. Biohit saavutti tämän tason jo vuonna 2022, joten panokset ovat yhtiöllä selvästi nyt liikevaihdon kasvussa.
Ennustemuutokset heijastelevat strategian tavoitteita
Nostamme vuosien 2024-2025 liikevaihtoennusteitamme 4-9 % yhtiön kasvuhakuisemman strategian viitoittamana. Loppuvuoden 2023 kasvuennusteemme pidämme ennallaan. Odottamamme vuotuinen kasvu koko strategiakauden aikana on 8-14 %. Ennusteemme on hieman yhtiön tavoitteiden alle ja perustuu arvioomme orgaanisesta kasvusta. Mahdollista epäorgaanista kasvua emme ole sisällyttäneet ennusteisiimme niiden ennustamisen vaikeuden vuoksi. Käytännössä ennusteemme odottaa Biohitin ylittävän markkinoiden kasvun (~4,5 %) strategiakaudella noin 2-3 kertaisesti. Liikevoittoennusteemme vuosille 2024-2025 laskevat 10-15 %. Odotamme kasvun tavoittelun näkyvän kustannusten aiempia ennusteitamme nopeampana nousuna, mikä näkyy hieman alempana kannattavuutena. Odotamme liikevoittoprosentin paranevan asteittain strategiakauden aikana ja olevan 15 % liikevaihdosta strategiakauden lopussa vuonna 2028. Tämä edustaa näkemystämme Biohitin keskipitkän aikavälin tulospotentiaalista. Hitaamman kasvun olosuhteissa näemme mahdollisuuksia parantaa kannattavuutta edelleen (terminaalikasvu 2,5 % ja -liikevoitto 20 %). Vahvasta taseesta huolimatta emme enää odota osinkoa lähivuosina kasvun vaatiessa pääomia.
Arvostuskuva säilyy edelleen houkuttelevana
Osakkeen EV/EBIT-kertoimet vuosille 2024-2025 ovat 12x ja 9x, joita pidämme houkuttelevina yhtiön kasvunäkymiin ja kannattavuuspotentiaaliin nähden. Korkeamman arvostuksen ansaitsevan verrokkiryhmän 2024 mediaanikerroin on 20x. Vuoden 2024-2025 EV/S-kertoimet 1,5x-1,3x ovat alhaiset yhtiön omaan historiaan ja verrokkeihin nähden. Kassavirtalaskelma DCF viittaa myös osakkeen maltilliseen nousuvaraan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Biohit
Biohit on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu ruoansulatuskanavan sairauksiin liittyviä diagnostiikkatuotteita sekä karsinogenistä asetaldehydiä sitovia tuotteita. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.12.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11,0 | 12,4 | 14,1 |
kasvu-% | 16,99 % | 13,23 % | 13,95 % |
EBIT (oik.) | 1,1 | 1,9 | 1,9 |
EBIT-% (oik.) | 10,30 % | 15,36 % | 13,12 % |
EPS (oik.) | 0,04 | 0,11 | 0,11 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 39,30 | 20,06 | 19,46 |
EV/EBITDA | 11,40 | 11,02 | 10,79 |