Aspocomp Q3’24 -ennakko: Kysynnän ei pitäisi enää olla ongelma
Aspocomp julkaisee Q3-raporttinsa keskiviikkona noin kello 9.00. Q3-tulos on ollut vielä heikko, mutta uusissa tilauksissa sekä tilauskannassa pitäisi näkyä nyt merkittävää piristymistä. Aiemman muuten ruman negatiivisen tulosvaroituksen hopeareunus oli se, että se vahvisti käänteen kysynnässä jo tapahtuneen. Nyt selvityksessä on käänteen voimakkuus ja mahdollisuuksien mukaan sen kestävyys tuleville vuosille. Syventyneiden tappioiden jälkeen myös yhtiön rahoitustilanne on kiristynyt merkittävästi, minkä takia näihin täytyy kiinnittää lisähuomiota. Käänne auttanee yhtiötä selvittämään myös rahoitushaasteet, mutta riskit ovat koholla ennen kuin tulos- ja rahavirrat saadaan käännettyä positiiviseksi.
Liikevaihto matelee vielä, mutta käänteen pitäisi näkyä tilauskannassa
Odotamme liikevaihdon laskeneen Q3:lla vielä 5 % yhteensä 7,6 MEUR:oon, vaikka vastassa on heikko Q3’23-vertailukausi. Alhaisesta tasostaan huolimatta liikevaihto on nyt kasvanut edelliseltä neljännekseltä Q4’23:ltä alkaen, ja saman trendin pitäisi jatkua myös Q3:lla (Q2’24: 7,0 MEUR). Käsityksemme mukaan kysyntä erityisesti Puolijohdeteollisuus-segmentissä on kuitenkin jo kääntynyt ja nyt ongelmana on ollut enemmänkin tuotannon ylösajo alkuvuoden säästötoimien jälkeen. Yhtiön heinäkuussa käynnistämät merkittävät rekrytoinnit ja tuotantokapasiteetin ylösajo kertovat, että kysynnässä on saatu odotettu voimakas käänne parempaan kesällä. Tämä oli selkeä hopeareunus aiemmassa negatiivisessa tulosvaroituksessa, jonka perusteella Q3-luvuilta ei kannata vielä odottaa ihmeitä. On myös edelleen epäselvää, mille tasolle kokonaiskysyntä asettuu puolijohdeteollisuuden suvantovaiheen jälkeen. Muilla asiakassektoreilla kehitys ei ole ollut viime aikoina erityisen rohkaisevaa, mutta näkyvyys Aspocompin suoraan kysyntään on kuitenkin heikko. Lisäksi tulosvaroituksessa kerrottiin, että piirilevyjen välitysliiketoiminnan kysyntä on heikentynyt.
Tappiolla ollaan vielä
Odotamme Q3-liiketuloksen olleen vielä selvästi negatiivinen -0,5 MEUR (Q3’23: -0,7 MEUR). Suurin syy tähän on ennustamamme alhainen liikevaihtotaso, koska yhtiöllä on tyypillisesti voimakas tulosvipu kiinteiden kulujen ollessa merkittäviä. Kulurakennetta on nyt poikkeuksellisen vaikea arvioida, koska alkuvuoden heikossa kysyntätilanteessa kulurakenne vedettiin minimiin. Heinäkuussa käynnistetyt rekrytoinnit ja tuotannon ylösajo ovat voineet nostaa kulurakennetta nopeastikin, mutta arvioimme kokonaistason olleen kuitenkin vielä Q3’23-vertailukautta alhaisempi. Lisäksi kannattavuuteen vaikuttaa merkittävästi myyntimix, jonka suhteen kehityksen pitäisi olla myös positiivista. Yleisesti puolijohdeteollisuuden tuotteet ovat teknologisesti vaativia, minkä takia niiden kannattavuus on arviomme mukaan korkealla tasolla. Tyypillisesti parhaat katteet yhtiö tekee monimutkaisilla pikatoimituksilla erityisesti tietoliikennesektorille, joihin näkyvyyttä ei kuitenkaan ole.
Erityistarkkailussa raportissa on tase, rahoitus- ja likviditeettitilanne, koska viimeisen vuoden surkean kehityksen jälkeen myös rahoitustilanne on kiristynyt merkittävästi. Liikkumavaraa on rajallisesti etenkin huomioiden, että liikevaihdon kääntyminen kasvuun sitoo käyttöpääomaa. Aspocomp aikaisti Q3-raportin julkaisua alkuperäisestä aikataulusta viikosta, minkä optimisti voi tulkita haluna saada positiiviset uutiset käänteestä nopeasti julkisiksi. Toisaalta pessimisti voisi ajatella, että rahoitustilanne on oikeasti kireä muutoksen oltua tarpeellinen. Todellinen syy siirron taustalla on kuitenkin tuntematon.
Näkymien pitäisi vahvistaa käänne merkittävästi parempaan
Aiemmin mainitun käänteen parempaan pitäisi olla näkyvissä erityisesti uusissa tilauksissa ja tilauskannassa, joka oli Q2:n lopussa 11,3 MEUR. Käänteen pitäisi sinänsä olla jo selviö, mutta sen voimakkuus ja kehityspolku on toistaiseksi arvoitus. Odotamme Aspocompin toistavan negatiivisessa tulosvaroituksessa antamansa ohjeistuksen, jossa yhtiö arvioi vuoden 2024 liikevaihdon jäävän vuoden 2023 tasosta (32,3 MEUR) ja liiketuloksen jäävän selvästi vuoden 2023 tasosta (-1,7 MEUR). Pidämme kuitenkin tarkennuksia mahdollisena, koska nyt loppuvuoden tulostason pitäisi olla jo suhteellisen selkeä yleisesti heikosta näkyvyydestä huolimatta. Ennustamme tällä hetkellä Aspocompin 2024 liikevaihdon olevan noin 30,3 MEUR (-6,2 % edellisvuodesta) ja liiketuloksen olevan -3,0 MEUR. Näiltä tasoilta käänteen pitääkin tapahtua nopeasti. Tulosvaroituksen yhteydessä Aspocomp kertoi myös positiivisen kehityksen jatkumisesta tilauskannassa kriittiseltä puolijohdeteollisuudelta, ja yhtiön mukaan kasvunäkymät puolijohdeteollisuudessa olivat edelleen vahvat. Tämän sanoman pitäisi nyt konkretisoitua tilauksissa, mutta toisaalta tässä vaiheessa katseet ovat kääntyneet vahvasti jo ensi vuoteen. Lisäksi näkymät Turvallisuus-, puolustus- ja ilmailu -segmentissä ovat erittäin hyvät, mutta muualla kokonaiskuva on suhteellisen vaisu.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aspocomp Group
Aspocomp on vuonna 1999 perustettu piirilevy-yhtiö, joka tarjoaa korkealaatuista piirilevyjen suunnittelu- ja valmistuspalvelua. Yhtiö keskittyy strategisesti pikatoimituksiin sekä lyhyisiin tuotantosarjoihin. Yhtiön asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Lisäksi yhtiö välittää yhteistyökumppaneiden palveluita asiakkailleen, mitä kautta se voi palvella asiakkaita tuotteen elinkaaren ajan.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 32,3 | 30,3 | 38,9 |
kasvu-% | −17,42 % | −6,18 % | 28,35 % |
EBIT (oik.) | −1,7 | −3,0 | 2,3 |
EBIT-% (oik.) | −5,39 % | −9,87 % | 5,90 % |
EPS (oik.) | −0,24 | −0,52 | 0,29 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,10 |
Osinko % | 3,01 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 11,61 |
EV/EBITDA | 94,19 | - | 5,79 |