Aspo Q2’24 -ennakko: Kohti parempaa loppuvuotta
Odotamme Aspon tuloksen kasvaneen selvästi heikosta vertailukaudesta. Yhtiö järjesti hiljattain pääomamarkkinapäivän, joten strategian merkittävät suuntaviivat ovat selvillä. Mielenkiintomme kohdistuukin raportoitujen tuloslukujen ohella erityisesti tulosohjeistukseen, sillä sen ennallaan pitäminen viitoittaisi valoisampaa loppuvuotta vaisun alkuvuoden jälkeen. Aspo julkaisee Q2-raporttinsa keskiviikkona noin kello 8.00.
Odotuksissa selvästi vertailukautta parempi tulos
ESL Shipping tiedotti alkuvuonna myyneensä molemmat Supramax-aluksistaan. Näiden tulosvaikutus näkyy kuitenkin vielä Q2:lla, sillä kauppa saatiin päätökseen kvartaalin loppupuolella. Jatkossa rahtiliikenteen spot-hinnoilla on kuitenkin vaikutusta segmentin tulokseen, sillä käsityksemme mukaan yhtiö myy sopimusliikenteensä ylimääräistä kuljetuskapasiteettia spot-markkinalla. Päättyneellä kvartaalilla spot-hinnat säilyivät hyvällä tasolla, minkä pitäisi tarjota hieman tukea varustamon tuloskehitykselle. Toisaalta poliittiset lakot ylettyivät Suomessa Q2:sen puolelle, joten tällä on voinut olla pieni negatiivinen vaikutus kannattavuuteen. Odotamme ESL:ltä 4,8 MEUR:n vertailukelpoista EBITAa (Q2’23: 3,3 MEUR).
Telkon osalta odotamme 3,2 MEUR:n vertailukelpoista EBITAa. Arviomme mukaan segmentti kärsii vielä teollisuuden vaatimattomasta aktiviteetista, joten kvartaalin tulos on ennusteissamme alle segmentin normaalin tason. Alkuvuonna toteutettujen yritysostojen tulosvaikutusten odotamme näkyvän viiveellä vasta seuraavilla kvartaaleilla.
Leipurinin volyymien odotamme olleen vaatimattomalla tasolla ravintola- ja kahvilamarkkinan heikentyneestä kysyntätilanteesta johtuen. Segmentin tulostaso on kuitenkin noussut Kobia-yritysoston jälkeen, joten odotamme segmentiltä vertailukautta parempaa tulosta. Ennusteemme Leipurinin Q2:n vertailukelpoiseksi EBITAksi on 1,4 MEUR.
Aspon konsernikulut huomioivan liikevoiton odotamme olleen 7,4 MEUR (Q2’23: 3,6 MEUR), yritysostojen PPA-poistoista oikaistun EBITAn 7,6 MEUR (Q2’23: 3,9 MEUR) ja hybridilainan korkokulut huomioivan osakekohtaisen tuloksen 0,10 euroa.
Heikoille kvartaaleille ei loppuvuonna ole varaa
Aspo päivitti ohjeistustaan kevään pääomamarkkinapäivänsä yhteydessä. Muutos oli kuitenkin luonteeltaan tekninen, sillä jatkossa Aspo ohjeistaa yrityskauppoihin liittyvistä poistoista oikaistua EBITAa liikevoiton sijaan. Päivitetty ohjeistus odottaa kuluvan vuoden EBITAn olevan yli 32 MEUR. Ohjeistuksen muutos ei aiheuttanut tarvetta ennustemuutoksille, ja ennusteemme kuluvan vuoden EBITA-tasoksi on 32,6 MEUR.
Talousnäkymien säilyttyä kohtalaisen vakaina emme odota Aspon kajovan ohjeistukseensa Q2-raportin yhteydessä. Vaikka ohjeistuksen saavuttaminen muuttui ensimmäisen kvartaalin satamalakkojen myötä asteen haastavammaksi, on vuotta vielä reilusti jäljellä. Lisäksi loppuvuoden näkymä on arviomme mukaan haasteiden sävyttämää alkuvuotta valoisampi. Näin ollen tulostason ollessa Q2-ennusteidemme mukaista pitäisi yhtiöllä olla hyvät edellytykset ohjeistukseen yltämiseksi. Toisaalta tulospettymys nostaisi negatiivisen tulosvaroituksen todennäköisyyttä selvästi, joten tuloksellisesti vaisun Q1:n jälkeen merkittäville harha-askeleille ei ole varaa. Suurin mielenkiintomme tulospäivänä kohdistuukin tuloslukujen ohella liiketoimintojen loppuvuoden näkymiin. Erityinen mielenkiinto kohdistuu ESL:n kuljetuskysyntään sen pitkien kuljetussopimusten alaisessa liikenteessä, sillä segmentin painoarvo on konsernin mittakaavassa yhä dominoiva.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aspo
Aspo on Suomessa vuonna 1929 perustettu teollisuuden logistiikkapalveluihin keskittyvä monialayhtiö, jonka liiketoiminta koostuu kolmesta liiketoimintasegmentistä: ESL, Telko ja Leipurin. Aspon strategian keskiössä on omistaa ja kehittää B2B-markkinoilla pääsääntöisesti operoivia yrityksiä. Maantieteellisesti Aspo on fokusoitunut toimimaan Pohjois-Euroopassa ja itämarkkinoilla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 536,4 | 603,6 | 623,7 |
kasvu-% | −16,63 % | 12,54 % | 3,32 % |
EBIT (oik.) | 25,7 | 31,2 | 36,0 |
EBIT-% (oik.) | 4,79 % | 5,16 % | 5,77 % |
EPS (oik.) | 0,46 | 0,48 | 0,68 |
Osinko | 0,47 | 0,48 | 0,49 |
Osinko % | 7,86 % | 9,88 % | 10,08 % |
P/E (oik.) | 13,13 | 10,03 | 7,16 |
EV/EBITDA | 6,77 | 6,12 | 4,88 |