Arvo Sijoitusosuuskunta H1’24 -ennakko: Vuoden alkupuolisko jatkunut hiljaisena
Arvo julkistaa H1-raporttinsa tiistaina. Jäämme seuraamaan raportilla jatkaako osuuskunta H2-raportin linjaa ja julkistaa osan kohdeyhtiöidensä tarkempaa kehitystä vai raportoiko se ainoastaan konsernitasolla vertailukauden tavoin. Mielenkiinnon kohteenamme raportilla ovat etenkin kommentit kohdeyhtiöiden sekä osuuskunnan toimintaympäristön kehityksestä.
H1:lle ei osunut irtaantumisia
Osuuskunnan H1-katsauksen sisältöön liittyy vielä epävarmuutta, että jatkaako se H2-raportin tavoin osan listaamattomien kohdeyhtiöidensä tarkemman kehityksen raportointia (ts. numeerista kehitystä) vai raportoiko se ainoastaan konsernitasolla vertailukauden tavoin. Tätä peilaten jäämmekin seuraamaan mahdollisesti vertailukaudesta tarkentuvaa raportointia. Sen sijaan subjektiiviseen arvioon perustuvaa substanssiarvoa (NAV) osuuskunta ei ole tähän mennessä julkaissut, emmekä myöskään usko, että Arvo olisi tuomassa tätä osaksi raportointiaan ainakaan tässä vaiheessa.
Emme ennusta Arvon tuloslaskelman kehitystä, sillä tuloslaskelman rivit voivat vaihdella voimakkaasti vuosien välillä ja ovat sijoitusyhtiölle tyypillisesti myös epärelevantteja (vrt. sijoitusten kehitys, joka realisoituu vasta myyntitilanteessa). H1-tulos antaa kuitenkin viitteitä konsernin kuluvan vuoden kehityksestä (ml. osuuskorko). Arvioimme tuloksentekoa hidastaneen kuitenkin Helsingin pörssin edelleen vaisuna jatkuneen kehityksen (pl. osingot). Finanssisalkun kehitykseen (ml. myynnit) liittyy kuitenkin rajoittuneen näkyvyyden myötä huomattavaa epävarmuutta.
Arvo ei myöskään tiedottanut H1:llä irtaantumisista sen listaamattomista kohdeyhtiöistä, joten näiltä osin yhtiöltä ei tulisi realisoitua myyntivoittoa/-tappioita. Alariveillä rahoituskulujen odotamme olevan kuitenkin lähtökohtaisesti selvästi positiiviset osakkuusyritysten tulosten sekä listaamattomista kohdeyhtiöistä saatujen osinkojen ja korkojen myötä. Tiettyä epävarmuutta rahoituskuluihin tuo kuitenkin Siklatilojen lainasaatavien realisointeihin liittyvät riskit sekä laajassa raportissamme arvioimat alaskirjausriskit liittyen Festivo-sijoitukseen. Toisaalta hieman lisätukea kehitykselle voi tulla Arvon osakkuusyhtiö Nordic Optionin kesäkuussa tekemästä Owatec-irtaantumisesta (myyntihintaa ei julkistettu). Olemme käyneet osuuskunnan portfoliota (ml. konsernitason staattiset ennusteemme) tarkemmin läpi kesäkuun lopulla julkaistussa laajassa raportissamme.
Mielenkiinnon kohteena kommentit toimintaympäristön kehityksestä
Tätä kokonaisuutta peilaten jäämmekin seuraamaan etenkin mahdollisia kommentteja listaamattomien kohdeyhtiöiden (sekä osake- että velkasijoitukset) kehityksestä sekä toimintaympäristöjen näkymistä, kun huomioidaan salkun vahva kotimarkkinavetoisuus. Yleisellä tasolla etenkin teollisuuden ja rakentamisen edelleen vaisuina säilyneet näkymät voivat arviomme mukaan vaikuttaa tapauskohtaisesti suhteellisen merkittävästikin kohdeyhtiöiden kehitykseen. Kiinnostuksen kohteenamme ovat myös kommentit pääomamarkkinoiden suhteen (ml. listaamattoman markkinan aktiviteetti).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta
Arvo Sijoitusosuuskunta on alueellinen sijoitus- ja kehitysyhtiö, joka luo toiminnallaan menestystä ja lisäarvoa alueelle. Osuuskunnan sijoitustoiminnan keskeisenä tavoitteena on riittävän vuosittaisen tuoton saavuttaminen ja sijoituspääoman reaaliarvon säilyttäminen pitkällä aikavälillä sekä omistaja-arvon vakaa kasvattaminen. Arvo Sijoitusosuuskunnan omistavat sen 24 603 jäsentä, joilla on yhteensä 82 075 osuutta. Osuuskunnan juuret ovat yli 100 vuotta sitten perustetussa puhelinliiketoiminnassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.06.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 15,2 | 20,2 | 20,2 |
kasvu-% | 6,71 % | 32,54 % | |
EBIT (oik.) | 2,6 | 2,1 | 2,2 |
EBIT-% (oik.) | 17,22 % | 10,45 % | 10,84 % |
EPS (oik.) | 2,42 | 5,09 | 5,17 |
Osinko | 3,20 | 3,50 | 4,00 |
Osinko % | 5,11 % | 6,54 % | 7,48 % |
P/E (oik.) | 25,83 | 10,52 | 10,35 |
EV/EBITDA | 27,98 | 23,50 | 21,99 |