Apetit Q3’24 -ennakko: Ennusteissa laskeva kannattavuus
Apetit raportoi Q3-osavuosikatsauksensa perjantaina aamulla 25.10. Arvioimme konsernin liiketuloksen laskeneen hieman Öljykasvituotteiden jalostusmarginaalin normalisoitumisen ajamana, mutta positiivisen yllätyksen mahdollisuutta ei voida myöskään poissulkea. Kesän 2024 sato on usean Apetitille keskeisen raaka-aineen osalta suotuisa, mikä tukee erityisesti Ruokaratkaisujen kasvunäkymiä seuraavan 12 kuukauden aikana.
Odotamme Ruokaratkaisuista hyvää kasvua
Arvioimme Apetitin liikevaihdon pysyneen Q3:lla karkeasti vertailukauden tasolla vajaassa 40 MEUR:ssa. Ennustamme Ruokaratkaisujen liikevaihdon kasvaneen 6 % v/v ja Öljykasvituotteiden liikevaihdon puolestaan laskeneen 6 %. Ruokaratkaisujen liikevaihto on ollut jo pitkään (noin 5v) kohtuullisessa kasvusuunnassa, mihin vaikuttaa mm. pakasteiden suosio, uusien lisäarvoa tuovien ruokaratkaisujen lanseeraukset ja investoinnit tuotantoon. Kesän 2024 ennätyksellinen hernesato tulee todennäköisesti nostamaan vientivolyymejä tulevien 12 kuukauden aikana, mutta toimitusten volyymit voivat vaihdella kvartaalien välillä. Öljykasvituotteissa arvioimme toimialan hintatason laskun jatkuneen vuosien 2022-23 hintapiikin jälkeen, mikä on todennäköisesti painanut yhä liikevaihtoa Q3:lla, vaikka kehitys on tasaantumaan päin.
Öljykasvituotteiden kestävä tulostaso puntarissa
Apetitin kannattavuus on ollut hyvällä tasolla vuonna 2023 ja alkuvuonna 2024. Vahvan tulostason taustalla on kestävästi parantunut tulos Ruokaratkaisuissa ja arviomme mukaan väliaikaisesti korkeaksi kohonnut kannattavuus Öljykasvituotteissa jalostusmarginaalien noustua koko toimialalla vuosien 2022-23 hintapiikin jälkimainingeissa. Öljykasvituotteiden tulostaso laski merkittävästi Q2:lla, mikä herättää kysymyksen, jatkuuko laskusuunta myös loppuvuonna. Olemme ennustaneet konsernitason liikevoiton laskevan 2,2 MEUR:oon (Q3’23: 2,7 MEUR), mikä pitää sisällään pientä tulosparannusta Ruokaratkaisuissa (+0,2 MEUR v/v) ja heikentymistä Öljykasvituotteissa (-0,6 MEUR). Vakaa kustannusympäristö ja hyvä satokehitys voivat osaltaan tukea kannattavuutta ja erityisesti Öljykasvituotteet voi yllättää molempiin suuntiin.
Ohjeistusta saatetaan päivittää loppuvuonna
Apetit ohjeistaa vuoden 2024 liikevoiton olevan vuoden 2023 tasolla (7,5 MEUR) ja meidän ennusteemme on täsmälleen ohjeistuksen mukainen. Yhtiön tulostasossa on kuitenkin erityisesti Öljykasvituotteiden osalta vaihtelua, jonka ennakointi on erityisesti lyhyellä aikavälillä haastavaa. Näkymiin saattaa siten vielä tulla muutoksia, vaikka meillä ei toistaiseksi olekaan vahvaa näkemystä kumpaan suuntaan mahdollinen tulosyllätys voisi toteutua. Vahva sato vuodelta 2024 ja laskusuuntainen kustannuspaine toimintaympäristöstä ovat mielestämme olleet positiivisia ajureita Q3:n aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Apetit
Apetit on vuonna 1950 perustettu kasvipohjaisiin tuotteisiin keskittyvä suomalainen elintarvikeyhtiö. Apetit tarjoaa kasviksista erilaisia ruokaratkaisuja sekä jalostaa rypsistä kasviöljyjä ja rypsipuristeita. Apetitin tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja myös myynti keskittyy suurimmaksi osin Suomen alueelle.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 175,5 | 161,4 | 167,5 |
kasvu-% | −3,42 % | −8,06 % | 3,79 % |
EBIT (oik.) | 7,5 | 7,5 | 6,9 |
EBIT-% (oik.) | 4,30 % | 4,65 % | 4,13 % |
EPS (oik.) | 1,54 | 1,04 | 1,00 |
Osinko | 0,75 | 0,75 | 0,75 |
Osinko % | 5,70 % | 5,51 % | 5,51 % |
P/E (oik.) | 8,52 | 13,06 | 13,64 |
EV/EBITDA | 4,80 | 4,74 | 4,94 |