Amer Sports Q3 - operatiivisesti hyvä raportti, kertaerät painoivat tulosta
Amer Sportsin Q3-raportti oli hieman odotuksiamme heikompi. Tulos jäi odotustemme alapuolelle tehostamisohjelmaan liittyvien kertaluonteisten erien painamana, mutta operatiivisesti tulos osui lähelle meidän ja konsensuksen ennusteita. Yhtiö toisti vuoden 2017 ohjeistuksen, mikä yhdessä erittäin vahvan rahavirran kanssa olivat raportin positiivisinta antia. Pidämme yhtiön kasvu- ja kannattavuusnäkymiä edelleen suotuisina, minkä takia toistamme lisää-suosituksemme ja 24,0 euron tavoitehinnan.
Liikevaihto pysyi Q3:lla vertailukauden tasolla ja oli 733 MEUR (Q3’16: 737 MEUR). Luku oli lievä pettymys, sillä konsensusennuste oli 763 MEUR ja meidän ennusteemme 774 MEUR. Amer onnistui kasvamaan vertailukelpoisin valuutoin EMEA:ssa (+3 %) ja Aasiassa (+7 %), mutta Yhdysvaltain vähittäiskauppamarkkina on edelleen haastava, minkä lisäksi dollarin heikentyminen euroa vastaan painoi raportoitua liikevaihtoa. Vahvimmat kasvun ajurit olivat asusteet, omat myymälät ja verkkokauppa sekä Kiina. Oikaistu liikevoitto kasvoi Q3:lla 109 MEUR:oon (Q3’16: 106,5 MEUR). Konsensusennuste oli 113 MEUR ja meidän ennusteemme 115 MEUR. Bruttokate oli laskenut 46,7 %:iin vertailukauden erittäin korkealta 48,0 %:n tasolta. Bruttokatetta laskivat vertailukautta heikommat valuuttasuojaukset, mutta sitä tasoitti yhtiön oman vähittäis- ja verkkokaupan osuuden kasvu kokonaismyynnistä. Yhtiön helmikuussa julkistettu uudelleenjärjestely on alkuperäisestä aikataulusta edellä, minkä takia yhtiö kirjasi etupainotteisesti Q3:lle suuret 31,1 MEUR:n vertailukelpoisuuteen vaikuttavat uudelleenjärjestelykulut. Näiden takia raportoitu liikevoitto jäi selvästi vertailukaudesta (74,7 MEUR vs. 104,1 MEUR).
Johto toisti ohjeistuksen, jonka mukaan liikevaihdon vertailukelpoisin valuutoin odotetaan kasvavan vuodesta 2016 (2016: 2622 MEUR). Liiketuloksen ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä odotetaan olevan noin vuoden 2016 tasolla (2016: 222 MEUR). Laskimme Q3-raportin jälkeen kuluvan vuoden liikevaihtoennusteemme 2969 MEUR:oon (aik. 2743 MEUR) ja oikaistun liikevoittoennusteemme 213 MEUR:oon (aik. 216 MEUR). Ohjeistuksen saavuttaminen ei tule olemaan helppoa, mutta yhtiön Fitness- ja Urheiluinstrumentit- segmenteillä oli erittäin heikko vertailukausi (Q4’16), minkä lisäksi talviurheiluvälineiden hyvät ennakkotilaukset tukevat Q4-tulosta. Helmikuussa julkistettu uudelleenjärjestely etenee alkuperäisestä aikataulusta edellä ja sen tulokset tukevat myös loppuvuoden kannattavuusparannusta. Vuosina 2018-2019 odotamme liikevaihdon kasvavan noin 5 % vuodessa ja vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin paranevan 8,3 %:iin ja 8,8 %:iin (2017e: 7,9 %). Amerin Q3-raportti ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia vuosien 2018-2019 liikevaihto- ja liikevoittoennusteisiimme.
Vuosien 2017 ja 2018 oikaistut P/E-luvut ovat päivitetyillä ennusteillamme 17x ja 16x. Vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat 11x ja 10x. Amerin osake on arvostettu tulospohjaisilla kertoimilla noin 20 %:n alennuksella suhteutettuna kansainväliseen verrokkiryhmään. Osinkotuotot ovat ennusteillamme 3,1 % ja 3,5 %, mitkä ovat yli kaksinkertaiset verrokkiryhmään nähden. Amer Sports tulee näillä näkymin pääsemään tämän vuoden jälkeen takaisin kannattavan kasvun uralle ja odotamme liikevoiton kasvavan 280 MEUR:n tasolle vuoteen 2020 mennessä (vuotuinen tuloskasvu noin 7 %). Tuloskasvu tulee tarjoamaan osakkeelle pitkän aikavälin positiivisen ajurin, minkä lisäksi mielestämme selvä alennus suhteessa verrokkiryhmään tarjoaa myös arvostuskertoimille nousuvaraa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille