Siili: Pääomamarkkinapäivässä syvennyttiin tekoälyyn
Toistamme Siilin osakkeen 6,7 euron tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Siili piti eilen pääomamarkkinapäivän, jossa se syventyi syksyllä kertomaansa tekoälyvetoiseen strategiaansa. Lisäksi yhtiö toisti taloudelliset tavoitteensa, mutta pidensi aikakautta. Näkemyksemme mukaan tavoitteisiin pääseminen vaati tukea paremmalta taloustilanteelta. Lisäsimme ennusteisiin myös viime viikolla tiedotetun pienen yritysoston. Ennusteillamme osakkeen arvostuskuva on lyhyellä aikavälillä haastava (2025 EV/EBITA 12x). Talouden ja IT-palvelumarkkinan elpyessä on yhtiön operatiivisessa tekemisessä ja osakkeessa nousuvaraa, mutta vielä ei ole sen aika.
Siilin syventyi pääomamarkkinapäivänä tekoälyn käyttöön
Pääomamarkkinapäivässä Siili syventyi syksyllä kertomaansa uuteen strategiaan, kertoi AI- ja dataosaamisestaan sekä yhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siili toi strategiansa keskiöön tekoälyn. Tämä tekoälyn tuoma markkinamurros ajoi yhtiön muuttamaan strategiaansa odotettua aikaisemmin. Asiakassektori- ja maantieteelliset fokus ovat pitkälti ennallaan, mutta UK:n markkinasta odotetaan parasta kasvua. Suurimmat muutokset aiempaan ovat 1) data- ja AI-liiketoiminnan merkittävä vahvistaminen sekä 2) edelläkävijäaseman tavoittelu tekoälyavusteisessa ohjelmistokehityksessä. Kyseiset osaamiset ovat hyvin kriittisiä pitkällä aikavälillä kaikille IT-palveluyhtiöille, mutta tekoälystä kestävän vahvemman kilpailuedun saavuttaminen on haastavaa. Siilin mielenkiintoisen pääomamarkkinapäivän lähetyksen tallenne on katsottavissa tästä ja keskustelu osiossa syvennyimme eri toimintojen polttaviin puheenaiheisiin.
Yhtiö toisti taloudelliset tavoitteet ja pidensi aikakautta, tavoitteiden saavuttaminen vaati näkemyksemme mukaan kuitenkin markkinalta myötätuulta
Siili kertoi eilen pitävänsä taloudelliset tavoitteet ennallaan, mutta pidentävän kautta vuosille 2025-2028 (aik. 2025-2026). Tavoitteet ovat: 1) 20 % vuosittainen liikevaihdon kasvu, josta orgaanisen kasvun osuus on ~50 %; 2) oikaistu EBITA 12 % liikevaihdosta; 3) nettovelka/käyttökate < 2x ja 4) Osingonmaksu 30-70 % tuloksesta. Näkemyksemme mukaan tavoitteet ovat ainakin ensi vuoden osalta epärealistiset ja vaativat muutenkin myötätuulta paremmalta taloustilanteelta. IT-palvelumarkkinan viimeisen reilun vuoden kova hintakilpailu on myös uinut sisään sektorin yhtiöiden ja Siilin tilauskantoihin, mikä tekee paluusta paremmille tasoille hitaampaa.
Lisäsimme pienen yritysoston ennusteisiimme ja odotamme tavoitteita hitaampaa kehitystä strategiakaudella
Siili kertoi viime viikolla ostavansa pienen 13 osaajan integraatioihin erikoistuneen toimijan, josta kommenttimme on luettavissa tästä. Kaupan myötä lähivuosien ennusteemme nousivat 1-2 %. Ennustamme yhtiön liikavaihdon kehittyvän orgaanisesti asteittain -10 %:sta +8 % vuosina 2024-2027. Lisäksi ennustamme EBITA-liikevoiton nousevan asteittain 6 %:iin vuonna 2027 laskutusasteiden tukemana. Huomautamme kuitenkin myös, että kuluvan vuoden tulosennusteeseen liittyy vielä negatiivisen tulosvaroituksen riski. Markkinaheikkouden jatkuessa yhtiön tulisi näkemyksemme mukaan aloittaa tehostamistoimia, vaikka yhtiö on aikaisemmin poissulkenut nämä.
Lyhyellä aikavälillä haastava arvostus ja tulosvaroitusriski pitävät varovaisena, pitkällä aikavälillä potentiaalia
Ennusteillamme vuosien 2024-25 EV/EBITA-kertoimet ovat 11-12x tai 7 % yli suomalaisten verrokkien. Absoluuttisesti ja suhteellisesti kertoimet ovat vielä haastavat lyhyellä aikavälillä, erityisesti huomioiden markkinan luomat haasteet ja tulosvaroitusriskit, vaikka ennusteemme ovatkin selvästi alle potentiaalin. Matala 0,50x EV/liikevaihto-kerroin ja kassavirtalaskelma (7,8 euroa) kuvaavat potentiaalia kannattavuuden hieman palautuessa, mutta siihen emme ole vielä valmiita tukeutumaan, koska tulostrendi on jälleen heikkenemään päin ja sen syvyydestä on epävarmuutta.
Login required
This content is only available for logged in users
Siili Solutions
Siili Solutions är verksamt inom IT-sektorn. Bolaget utvecklar och integrerar programvara för informationssystem. Idag erbjuds tjänster relaterade till utveckling av teknikplattformar, informationshantering, IT-arkitektur, samt diverse projektledningar. Kompetensen återfinns datahantering, analys samt artificiell intelligens. Bolaget grundades 2005 och har sitt huvudkontor i Helsingfors.
Read more on company pageKey Estimate Figures26.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 122,7 | 110,1 | 110,5 |
tillväxt-% | 3,69 % | −10,30 % | 0,41 % |
EBIT (adj.) | 8,7 | 4,5 | 4,7 |
EBIT-% | 7,12 % | 4,07 % | 4,22 % |
EPS (adj.) | 0,66 | 0,36 | 0,41 |
Utdelning | 0,26 | 0,13 | 0,15 |
Direktavkastning | 2,78 % | 2,20 % | 2,54 % |
P/E (just.) | 14,24 | 16,42 | 14,51 |
EV/EBITDA | 6,56 | 7,36 | 6,22 |