Aallon Group: Kolme yritysostoa kuukaudessa
Toistamme Aallon Groupin lisää-suosituksen ja 10,0 euron tavoitehinnan. Aallon Group teki kuukauden sisään kolmannen pienen yritysoston, ja lisäsimme nyt kaksi tuoreinta ennusteisiimme. Lähivuosien tulosennusteemme nousivat noin 2 %. Aallon Groupin yritysostostrategia etenee askel kerrallaan oikeaan suuntaan, mihin nähden osakkeen arvostus on tällä hetkellä houkuttelevalla tasolla.
Pieni yritysosto Kuusamossa
Aallon Group tiedotti perjantaina ostaneensa Kuusamossa sijaitsevan TalousComin koko osakekannan. Käteisellä suoritettavaa kauppahintaa ei kerrottu, mutta arvioimme kaupan arvostuksen noudatelleen Aallon Groupin aiemmissa järjestelyissä keskimäärin nähtyjä maltillisia tasoja. TalousCom on kannattava, asiakkaitaan digitaalisesti palveleva vuonna 2018 perustettu tilitoimisto. Yhtiön liikevaihto on tänä vuonna noin 330 TEUR ja se työllistää yrittäjän lisäksi 2 työntekijää. Kuusamo on Aallon Groupille uusi sijainti, ja yritysoston kautta yhtiö näkee kasvumahdollisuutena tarjota yritysneuvonnan palveluita erityisesti matkailualan yrityksille.
Yritysostostrategia etenee toimitusjohtajan vaihdoksesta huolimatta
Aallon Group on tehnyt kuukauden sisään nyt kolme yritysostoa, ja yritysostotahdin kiihdyttäminen rakentaa ensi vuoden kasvunäkymää asteittain lähemmäs yhtiön keskipitkällä keskimäärin tavoittelemaa 15-20 %:n vauhtia. Viime aikojen kehitys myös todistaa sen, ettei elokuussa nähty toimitusjohtajan vaihdos ole jarruttanut järjestelytahtia. Uusi toimitusjohtaja Tuija Keronen aloitti työt marraskuun alussa.
Viimeisimmät yritysostot ennusteisiin
Lisäsimme TalousComin sekä aiemmin kerrotun Tilkon-yritysoston nyt ennusteisiimme. Lähivuosien liikevaihto- ja tulosennusteemme nousivat noin 2 %. Jälkisyklisenä toimialana talouden jäähtyminen jarruttaa Aallon Groupin orgaanista kasvua tänä vuonna (enn. 0 %) ja tässä ympäristössä kannattavuusparannus (2024e EBITA 9,4 %) on tiukassa. Yritysostojen myötä odotamme tälle vuodelle noin 6 %:n kasvua. Ensi vuodelle ennustamme nyt 8 %:n kasvua, josta 1,5 %-yksikköä on orgaanista. Kasvun myötä odotamme lievää parannusta EBITA-marginaaliin (2025e 9,8 %), joka tosin ennusteessamme osittain syntyy poistojen suhteellisen osuuden pienentymisen kautta.
Strategia etenee ja arvostus on houkutteleva
Aallon Groupin arvostusta on syytä katsoa ensi vuoteen, jotta viimeisimmät yritysostot tulevat huomioiduksi. Vuoden 2025 oikaistu P/E-kerroin on 11x ja EV/EBIT 9x. Nämä ovat mielestämme maltillisia tasoja Aallon Groupin kaltaiselle defensiiviselle kasvuyhtiölle, jolla on hyvät edellytykset luoda omistaja-arvoa johdonmukaisella yritysostostrategialla. Osakkeen matala arvostus yhdistettynä yritysostostrategian arvonluontipotentiaaliin tekee tuotto/riski-suhteesta mielestämme houkuttelevan.
Login required
This content is only available for logged in users
Aallon Group
Aallon Group är en redovisningsbyrå. Bolaget erbjuder finansiella tjänster, såsom bokföring och lönehantering. Utöver traditionella redovisningstjänster erbjuder bolaget olika rådgivningstjänster relaterade till affärsverksamhet och beskattning, samt tjänster som stödjer ekonomistyrning. Dessutom gör bolaget egen applikationsutveckling inom digitala tjänster och automatisering av ekonomiadministration. Koncernen grundades 1957.
Read more on company pageKey Estimate Figures01.12.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 32,9 | 34,8 | 37,6 |
tillväxt-% | 12,29 % | 5,68 % | 8,15 % |
EBIT (adj.) | 3,1 | 3,3 | 3,7 |
EBIT-% | 9,42 % | 9,37 % | 9,82 % |
EPS (adj.) | 0,61 | 0,67 | 0,74 |
Utdelning | 0,22 | 0,23 | 0,24 |
Direktavkastning | 2,09 % | 2,74 % | 2,86 % |
P/E (just.) | 17,29 | 12,55 | 11,42 |
EV/EBITDA | 8,53 | 6,73 | 5,96 |