Aallon Group pienillä yrityskaupoilla Tampereella
Aallon Group tiedotti perjantaina ostaneensa Tampereella sijaitsevan Tilkon Oy:n koko osakekannan. Kauppahintaa ei tiedotteessa kerrottu, mutta arvioimme kaupan arvostuksen noudatelleen Aallon Groupin aiemmissa järjestelyissä keskimäärin nähtyjä maltillisia tasoja. Lisäämme pienen kaupan ennusteisiimme seuraavan päivityksemme yhteydessä. Nyt nähty järjestely oli toinen lyhyen ajan sisään kertoen Aallon Groupin strategian ottavan askelia oikeaan suuntaan. Tähän peilattuna osakkeen nykyarvostus on näkemyksemme mukaan hyvin maltillinen.
Perinteinen tilitoimisto Tampereelta
Tilkon Oy on perinteisiä tilitoimistopalveluita tarjoava yhtiö, joka palvelee pääosin Pirkanmaan alueella olevia asiakkaita. Yritysjärjestelyssä varsinainen kauppahinta suoritetaan käteisellä. Sopimukseen liittyy ehdollinen myöhemmin suoritettava lisäkauppahinta, joka toteutuessaan suoritetaan käteisellä.
Tilkon Oy:n liikevaihto 30.6.2024 päättyneenä tilikautena oli 517 tuhatta euroa, joten sen vaikutus Aallon Groupin vuodelle 2025 ennustamaamme liikevaihtoon on noin 1 %:n. Yhtiö työllistää kaupantekohetkellä kuusi kokenutta ammattilaista, joista osa työskentelee osa-aikaisesti. Julkisiin lähteisiin pohjautuen ostokohteen kannattavuus on ollut melko vaatimattomalla tasolla, mutta arviomme Aallon Groupin alla siinä olevan selkeää parannusvaraa.
Login required
This content is only available for logged in users
Aallon Group
Aallon Group är en redovisningsbyrå. Bolaget erbjuder finansiella tjänster, såsom bokföring och lönehantering. Utöver traditionella redovisningstjänster erbjuder bolaget olika rådgivningstjänster relaterade till affärsverksamhet och beskattning, samt tjänster som stödjer ekonomistyrning. Dessutom gör bolaget egen applikationsutveckling inom digitala tjänster och automatisering av ekonomiadministration. Koncernen grundades 1957.
Read more on company pageKey Estimate Figures31.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 32,9 | 34,7 | 36,8 |
tillväxt-% | 12,29 % | 5,34 % | 6,05 % |
EBIT (adj.) | 3,1 | 3,3 | 3,6 |
EBIT-% | 9,42 % | 9,39 % | 9,84 % |
EPS (adj.) | 0,61 | 0,67 | 0,72 |
Utdelning | 0,22 | 0,23 | 0,24 |
Direktavkastning | 2,09 % | 2,74 % | 2,86 % |
P/E (just.) | 17,29 | 12,57 | 11,66 |
EV/EBITDA | 8,53 | 6,60 | 5,95 |