Fodelia: Pienen pitaliiketoiminnan myynti selkeyttää konsernirakennetta
Pitaliiketoiminnasta luopuminen oli odotettua, sillä Fodelia pyrkii nykyisessä strategiassaan keskittymään kilpailukyvyltään parhaisiin, kannattaviin liiketoimintoihin. Pitaliiketoiminnasta luopuminen laskee konsernin liikevaihtoa noin 1 MEUR:lla, mutta konsernin vertailukelpoiseen tuloskykyyn myynti ei juuri vaikuta. Myynnistä syntyy kertaluonteisia alaskirjauksia vuodelle 2024. Tulemme sisällyttämään transaktion ennusteisiimme Q4-ennakkokommentin yhteydessä. Emme näe transaktiolla suoraa vaikutusta osakkeen arvoon, mutta arvioimme markkinoiden pitävän yhtiön suuntauksesta yksinkertaistaa konsernia ja keskittyä arvoa luoviin liiketoimintoihin.
Pitaliiketoiminnan myynnin vaikutus tuloskykyyn ja kassaan neutraali
Fodelia tiedotti perjantaina myyvänsä pitaleipien valmistusta koskevan Pita Factoryn liiketoiminnan. Myydyn liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2023 oli noin 1 MEUR, käyttökate nollan tuntumassa ja liikevoitto -0,2 MEUR, joten myynnin vaikutus konsenin vertailukelpoiseen tulostasoon on minimaalinen tai jopa aavistuksen verran positiivinen. Myynnistä syntyy kuitenkin myyntitappiota ja liikearvon alaskirjausta yhteensä noin 1,1 MEUR:n verran, mikä rasittaa vuoden 2024 raportoitua liiketulosta. Myydyn liiketoiminnan kauppahinta on vain 50 TEUR, joten vaikutus konsernin kassavaroihin on matala. Pita Factory on kuulunut Oikia-liiketoimintayksikköön.
Liiketoiminnan ostaja Pitala Oy on uusi yhtiö, jonka omistajiin kuuluu Fodelian toimitusjohtajan perheenjäseniä. Arvioimme, että ratkaisuun on päädytty siksi, että pitaliiketoiminnalle ei ole löytynyt muita soveltuvia ostajia toiminnan pienen koon ja heikon kannattavuuden vuoksi.
Myynti selkeyttää konsernin rakennetta
Näemme pitaliiketoiminnan myynnin loogisena ja odotettuna liikkeenä, joka yksinkertaistaa Fodelia-konsernin liiketoimintaportfoliota sekä parantaa liiketoimintojen keskimääräistä kannattavuutta ja laatua. Oikia-yksikön heikommin kannattavista yritysostoilla hankituista yksiköistä on nyt päästy kokonaisuudessaan eroon, sillä Fodelia myi jo toukokuussa lihanjalostusliiketoimintaa harjoittavan Perniön Lihan.
Oikia-yksikköön kuuluu myynnin jälkeen vielä snacks-liiketoimintaa ja valmisruokien kuluttaverkkokauppa. Snacks-liiketoiminta vastaa nähdäksemme koko Oikian tuloksesta ja kuuluu Oikian ytimeen. Kuluttajaverkkokaupan kannattavuutta pyritään kääntämään voitolliseksi, mutta mikäli tässä ei onnistuttaisi brändiuudistuksesta ja kulukurista huolimatta, voisi myös tämän yksikön jatkuminen tulla katkolle tulevaisuudessa. Arvioimme kuluttajaverkkokaupan liikevaihdon olevan noin 2 MEUR vuositasolla ja snacks-liiketoiminnan noin 10 MEUR.
Login required
This content is only available for logged in users
Fodelia
Fodelia drivs som ett holdingbolag med verksamhet inom livsmedelsbranschen. Inom koncernen återfinns ett flertal dotterbolag med vardera affärsinriktning som erbjuder ett utbud av snacks och färdiglagade måltider. Produkterna säljs via flertalet återförsäljare och grossister. Störst verksamhet återfinns inom den nordiska marknaden. Huvudkontoret ligger i Pyhäntä.
Read more on company pageKey Estimate Figures05.12.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 49,0 | 53,0 | 57,3 |
tillväxt-% | 17,64 % | 8,15 % | 8,19 % |
EBIT (adj.) | 3,0 | 3,7 | 4,6 |
EBIT-% | 6,06 % | 6,92 % | 7,98 % |
EPS (adj.) | 0,20 | 0,30 | 0,42 |
Utdelning | 0,08 | 0,10 | 0,13 |
Direktavkastning | 1,45 % | 1,62 % | 2,11 % |
P/E (just.) | 27,12 | 20,23 | 14,63 |
EV/EBITDA | 11,15 | 10,07 | 8,28 |