Administer ostaa kolme pientä tilitoimistoa
Administer käynnisti vuoden 2025 vauhdikkaasti, kun yhtiö tiedotti sopineensa kolmesta yrityskaupasta. Näillä vahvistetaan konsernin tilitoimistopalveluiden alueellista toimintaa eri puolilla Suomea. Arvioimme ostokohteiden liikevaihdon olevan yhteensä noin 1,2 MEUR ja tuloksen olevan positiivinen. Tämä antaa hyvää kasvupohjaa tilitoimistoliiketoiminnalle. Kauppahintoja ei tiedotettu, mutta arvioimme ostojen arvostustasojen olleen maltillisia.
Kolme pientä yritysostoa
Administer ostaa Tilikymppi Kredit Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1981 perustetulla tilitoimistolla on toimipaikat Huittisissa, Vampulassa ja Säkylässä. Edellisessä julkaistussa tilinpäätöksessä (06/2023) yhtiön liikevaihto oli 771 TEUR ja liikevoittomarginaali 4,4 %. Sekä liikevaihto että kannattavuus olivat laskeneet edellisinä tilikausilla.
Lahtelaisen Deebetti Oy:n liiketoiminnan kaupan myötä konserni saa jalansijaa Päijät-Hämeessä. Liiketoiminnasta emme löytäneet suoraa tietoa, mutta arvioimme liiketoiminnan liikevaihdon olevan suunnilleen 300 TEUR:n kokoluokassa. Yhtiö tekee käsityksemme mukaan positiivista tulosta kuten Administerin yritysostot yleensä.
Kouvolalaisen Yrityspalvelu Pioneeri Oy:n liiketoiminnan kauppa vahvistaa konsernin alueellista toimintaa Kymenlaaksossa. Yhtiön liikevaihto oli edellisessä tilinpäätöksessä (05/2024) 82 TEUR ja liiketulos oli 24 TEUR. Ilmeisesti yhtiössä on ollut vain yksi työntekijä, mitä kautta kannattavuuslukuja ei kannata niellä pureksimatta.
Arvostustasot lienevät maltillisia
Kauppahintoja ei tiedotettu, mitä kautta emme tiedä yritysostojen arvostustasoja. Lähtökohtaisesti pienien tilitoimistojen arvostustasot ovat kuitenkin maltillisia ja käyttökatekertoimet pienille tilitoimistoille mahdollisesti noin 4-5x (EV/EBITDA) ja mahdollisesti jopa alhaisempia, jos yhtiöillä ei ole suurempaa strategista tarkoitusta. Näissä ostoissa emme näe suurempaa strategista ajatusta skaalan ja maantieteellisen peiton lisäksi. Kauppahinnat ovat joka tapauksessa pieniä suhteessa Administer konsernin koko liiketoiminnan skaalaan.
Tilitoimistoliiketoimintaan kasvua
Kolme pientä yritysostoa tuovat Administerin tilitoimistoliiketoimintaan oletettavasti noin 1,2 MEUR liikevaihtoa. Arviomme mukaan Administerin tilitoimistojen liikevaihto on ollut noin 18 MEUR, mihin suhteutettuna kyseessä on varsin merkittävä kasvu. Toisaalta koko Administer konsernin liikevaihto on kokoluokassa 74 MEUR, mihin suhteutettuna yritysostot ovat pieniä.
Suhtaudumme yritysostoihin neutraalisti tietämättä kauppahintoja, eikä niillä ole vaikutusta näkemykseemme yhtiöstä. Ennusteitamme tulemme päivittämään seuraavan päivityksen yhteydessä.
Administer kertoi jatkavansa uusilla yrityskaupoilla yhtiön kasvustrategian toteuttamista. Administerin tavoitteena on palvella asiakkaita mahdollisimman lähellä, työllistää Suomessa ja laajentua valtakunnallisesti sekä kansainvälistyä.
Login required
This content is only available for logged in users
Administer
Administer Group, grundat 1985, är ett finskt bolag som erbjuder ekonomi- och lönehanteringstjänster, konsult- och mjukvarutjänster, bemannings- och rekryteringstjänster samt compliance- och rådgivningstjänster. Bolagets kunder återfinns inom både små och medelstora företag, samt kommuner. Administer har kontor i Finland samt i Stockholm och Tallinn.
Read more on company pageKey Estimate Figures07.11.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 75,9 | 74,3 | 74,5 |
tillväxt-% | 43,78 % | −2,09 % | 0,23 % |
EBIT (adj.) | 1,4 | 4,1 | 5,2 |
EBIT-% | 1,85 % | 5,53 % | 6,95 % |
EPS (adj.) | 0,03 | 0,24 | 0,25 |
Utdelning | 0,00 | 0,07 | 0,08 |
Direktavkastning | 3,03 % | 3,21 % | |
P/E (just.) | 73,48 | 9,90 | 9,36 |
EV/EBITDA | 15,82 | 7,20 | 5,86 |