Pallas Airin entistä hallitusta ja toimitusjohtajaa tutkitaan mahdollisesta arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta vuonna 2022
Pallas Air tiedotti torstaina poliisin esitutkinnasta liittyen mahdolliseen arvopaperimakkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen. Rikoksesta epäillyn asemassa kuullaan yhtiön entistä toimitusjohtajaa ja vuonna 2022 toimineita yhtiön entisiä hallituksen jäseniä. Esitutkinta liittyy Lifa Air Oyj:n (yhtiön aiempi toiminimi) tuloskehitystä koskevaan tiedottamiseen sekä listautumisen yhteydessä (2022) että ennen vuoden 2022 puolivuosikatsauksen julkistamista.
Yhtiö ei ole kommentoinut asiaa tarkemmin, eikä meillä ole mahdollisuuksia tulkita asiaa tarkemmin. Huomioimme esitutkinnan olemassaolon, vaikkakaan sen mahdollisia vaikutuksia yhtiöön ei vielä voida tietää eikä ennakoida. Näin ollen jäämme seuraamaan tilannetta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pallas Air
Lifa Air on suomalainen puhtaan hengitysilman mahdollistavia ratkaisuja tarjoava teknologiayritys. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi koteihin, kouluihin, toimistoihin ja tehtaisiin sekä yksityiseen käyttöön että yrityksille. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen; ilmanpuhdistimet, hengityssuojaimet ja kirurgiset suu-nenäsuojukset ja ilmanvaihtohygieniatuotteet.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.12.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4,4 | 4,4 | 8,7 |
kasvu-% | −75,28 % | 0,77 % | 95,00 % |
EBIT (oik.) | −2,9 | −3,5 | 0,2 |
EBIT-% (oik.) | −66,74 % | −79,63 % | 2,05 % |
EPS (oik.) | −0,38 | −0,10 | −0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 6,38 |