Makeita unelmia eurotaloudessa
Donald Trumpin ensimmäinen puhe presidenttinä oli anniltaan odotetunlainen. Trump toisteli teesejään, jotka ovat tulleet tutuiksi jo vaalikampanjassa ja aikaisemminkin. Pelätyt tuontitullipuheetkaan eivät muuttuneet heti konkretiaksi, mutta Kanadasta ja Meksikosta suuntautuvalle tuonnille saattaa Trumpin mukaan tulla voimaan 25 %:n tullit helmikuun alussa. Euroopan kaupan osalta Trump vaikeni, mikä lienee positiivista. Eurooppa on kasvukilvassa jäänyt Yhdysvalloista viime vuosina jälkeen ja näkymiäkin katsotaan karhumaisin silmin, joten suurena uhkana sitä Valkoisessa talossa tuskin pidetään. Esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF povaa tuoreessa talousennusteessaan euroalueelle 1,0 %:n talouskasvua kuluvana vuonna (2024e: 0,8 %), kun Yhdysvalloissa kasvuksi ennustetaan 2,7 %:a (2024e: 2,8 %).
Monesti eurotalouden heikoissa näkymissä viitataan syviin rakenteellisiin ongelmiin ja politiikkaan, mutta parin viime vuoden aikana vastoinkäymiset ovat olleet myös voimakkaan syklisiä: elinkustannuskriisi ja lasku reaalipalkoissa sekä pitkä teollisuuden alamäki, joka on iskenyt etenkin Saksaan. Hyvänä uutisena on, että näissä tekijöissä on vihdoin nähty käänne: reaalipalkat ovat kääntyneet nousuun inflaation hidastumisen seurauksena ja teollisuus on lähtenyt toipumaan etenkin Saksan ulkopuolella. Myös euroalueen työmarkkina on yksi vahvuuden merkki: työttömyysaste on historiallisen matala, mikä kertoo terveestä niukkuudesta työmarkkinalla.
Myös julkisen talouden tuista voidaan saada yllättävääkin tukea eurotaloudelle. Vaikka puheet julkisen talouden kiristystalkoista käyvät etenkin Suomessa kuumina, yhteisen elvytyksen pitäisi alkaa näkyä talousluvuissa. Etenkin vihreisiin investointeihin kohdistuneen NextGeneration -ohjelman vaikutus pitäisi alkaa EKP:n tutkimuksen mukaan näkyä kuluvana vuonna lisäten jopa 0,5 %-yksikköä talouskasvulukuihin. Suomen kannalta lohtu on suhteellisen pieni, sillä suurimmat hyödyt ohjelmasta menevät Italiaan ja Espanjaan, joille lisäys talouskasvuun olisi yli 1 %-yksikön verran. Sekä sykliset että julkisen talouden tähdet voivat siis lyhyellä aikavälillä olla EU:n puolella.
Lähde: TS Lombard
Popular Articles




