Vaihtoautokauppa kävi Suomessa vilkkaasti marraskuussa, ensirekisteröinnit yskivät edelleen
Suomen autokaupassa uusien autojen ensirekisteröinnit laskivat marraskuussa 5 % vertailukauden tasolta heikon kuluttajakysynnän painaessa myyntiä. Vaihtoautokauppa puolestaan kasvoi vertailukauteen nähden vahvasti, joskin henkilöautoissa kasvu painottui kuluttajien väliseen kauppaan.
Käytettyjen henkilöautojen myynti kasvussa
Autoalan Tiedotuskeskuksen maanantaina julkaisemien tietojen mukaan käytettyjen henkilöautojen myynti kasvoi marraskuussa peräti 9 % lähes 51 tuhanteen autoon, joka on vuonna 2015 alkaneen mittaushistorian korkein taso. Autoliikkeiden käytettyjen henkilöautojen myynti oli kuitenkin vertailukauden tasolla, joten vahva kasvu painottui kuluttajien väliseen kauppaan. Käytettyjen autojen myynti autoliikkeissä vastasi karkeasti odotuksiamme.
Ensirekisteröinneissä edelleen laskua heikolta tasolta
Henkilöautojen ensirekisteröinnit laskivat Suomessa marraskuussa 5 % ja olivat reilu 6,3 tuhatta kappaletta. Marraskuun lopussa kuluvan vuoden ensirekisteröinnit asettuivat noin 67,8 tuhanteen, jolloin kuluvan vuoden kuukausitahti on siten ollut lähes 6200 autoa. Tällä tahdilla koko vuoden rekisteröinnit jäisivät hienoisesti Autoalan viimeisimmästä 75 000 henkilöauton ensirekisteröintiennusteesta. Kuluvan vuoden ensirekisteröinnit jäävät joka tapauksessa historiallisen heikolle tasolle, mikä vauhdittaa Suomen jo valmiiksi vanhan autokannan ikääntymistä.
Kuorma-autojen myynti veti hyvin
Kuorma-autoja ensirekisteröitiin marraskuussa 304 kappaletta, mikä oli 16 % vertailukauden yläpuolella. Vaihtokaupassa kuorma-autojen myyntimäärä kasvoi puolestaan 15 %. Kumpikin luku ylitti selvästi sekä odotuksemme että kuluvan vuoden trendikehityksen. Yksittäisen kuukauden varaan ei voi laittaa liikaa painoarvoa, mutta kehitys voi jatkuessaan kieliä laskeneen korkotason myötä elpyneestä investointihalukkuudesta asiakkaiden keskuudessa.
Login required
This content is only available for logged in users