Terveystalo päivitti taloudelliset tavoitteet ennen pääomamarkkinapäiväänsä
Terveystalon uusien keskipitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden ytimessä on tavoiteltu tuloskasvu, minkä kanssa nykyiset ennusteemme ovat käytännössä jo linjassa. Taseaseman osalta yhtiö tavoittelee historiaa matalampaa velkaantuneisuutta ja pääoman allokointi tulee jatkossa painottumaan aiempaa selvästi enemmän osingonjakoon. Odotamme saavamme lisää väriä taloudellisiin tavoitteisiin yhtiön keskiviikkona pidettävillä pääomamarkkinapäivillä.
Terveystalon päivitetyt taloudelliset tavoitteet
- Osakekohtainen tulos kasvaa keskimäärin 10 % vuodessa. Terveystalo odottaa nopeampaa osakekohtaisen tuloksen kasvua vuonna 2025, koska vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä odotetaan olevan vähemmän.
- Nettovelan suhde käyttökatteeseen enintään 2,5x. Velkaantuneisuus voi tilapäisesti ylittää tavoitetason erityisesti yritysostojen yhteydessä.
- Vähintään 80 % nettotuloksesta jaetaan osinkona. Osinkoehdotuksessa otetaan huomioon yhtiön pitkän aikavälin potentiaali ja taloudellinen asema.
Lähivuosien ennusteemme linjassa tavoitellun tuloskasvun osalta
Osakekohtaisen tuloksen kasvutavoite viittaa käsityksemme mukaan raportoituun osakekohtaiseen tulokseen, joka saa ensi vuonna selvää tukea kertaerien vähenemisestä (kuten myös meidän ennusteissamme). Lähivuosina osakekohtainen tulos saa myös tukea rahoituskulujen supistumisesta korkojen laskun ja taseen laskevan velkaantuneisuuden myötä. Liikevaihdon kasvun jatkuessa tuloskasvutavoitteen sisäänrakennetut odotukset operatiivisen kannattavuuden paranemiselle ovatkin nähdäksemme kohtuullisen maltilliset.
Nykyiset ennusteemme odottavat raportoidun osakekohtaisen tuloksen kasvavan vuonna 2025 noin 24 % ja vuosina 2026-2027 kasvun rauhoittuvan selvästi noin 10 %:n tasolle. Koko periodilta 2025-2027 ennusteemme odottavat keskimäärin hieman alle 15 %:n vuosittaista osakekohtaisen tuloksen kasvua. Siten nykyiset ennusteemme ovat linjassa yhtiön tavoitteleman tason kanssa.
Madaltuneesta velkaantuneisuudesta pidetään kiinni
Velkaantuneisuuden osalta yhtiö tavoittelee aiempaa matalampaa tasoa (aik. nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen alle 3,5x). Tämä on nähdäksemme seurausta osittain korkojen nousun myötä nousseesta velkarahan hinnasta sekä aiempaa huonommista mahdollisuuksista ja haluista tehdä yrityskauppoja. Terveystalon nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen oli Q3’24 lopussa 2,3x (IFRS16 oik. 1,9x), joten tämän osalta yhtiö on jo parhaillaan tavoitteessa.
Pääoman allokointi siirtyy merkittävästi kohti osingonjakoa
Päivitettyjen tavoitteiden melkeinpä suurin muutos aiempaan oli osinkopolitiikan muutos (vähintään 80 % nettotuloksesta). Aikaisemman osinkopolitiikan myötä tuloksesta pyrittiin maksamaan 40 % tilikauden voitosta, joten tavoiteltu jakosuhde kaksinkertaistuu. Siten sijoitusprofiilissa tapahtuukin varsin selvä muutos ja yhtiö tulee jatkossa profiloitumaan entistä selvemmin osinkoyhtiöksi. Nähdäksemme tavoitellun osingonjakosuhteen korotus on sinänsä varsin luonnollista huomioiden ainakin nykytilanteessa yhtiön laskeneet halut ja mahdollisuudet tehdä yrityskauppoja sekä käänteen myötä jo selvästi vahvistunut tase. Yhtiön pääoman allokointi jatkossa onkin ollut yksi mielenkiinnon aiheita tulevissa taloudellisissa tavoitteissa.
Terveystalo järjestää pääomamarkkinapäivän keskiviikkona 4.12, jolloin odotamme saavamme lisää väriä päivitettyihin tavoitteisiin. Operatiivisiin ennusteisiimme emme näe pelkkien tavoitteiden vielä aiheuttavan muutospaineita, mutta osinkoennusteissamme on tavoitteiden myötä selviä nousupaineita.
Login required
This content is only available for logged in users
Terveystalo
Terveystalo är verksamt inom hälsovårdssektorn. Idag erbjuder bolaget tjänster och lösningar som exempelvis berör enkäter och undersökningar, utbildning och coachning, rehabilitering, samt hälso- och konditionskartläggning. Kunderna återfinns bland små- och medelstora företagskunder, samt bland aktörer inom offentlig sektor. Huvudkontoret ligger i Helsingfors.
Read more on company pageKey Estimate Figures25.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 1 286,5 | 1 345,4 | 1 379,8 |
tillväxt-% | 2,17 % | 4,58 % | 2,56 % |
EBIT (adj.) | 104,7 | 151,4 | 163,3 |
EBIT-% | 8,14 % | 11,25 % | 11,84 % |
EPS (adj.) | 0,54 | 0,79 | 0,87 |
Utdelning | 0,30 | 0,36 | 0,40 |
Direktavkastning | 3,88 % | 3,32 % | 3,69 % |
P/E (just.) | 14,45 | 13,78 | 12,49 |
EV/EBITDA | 8,83 | 8,33 | 7,30 |