Fondialta negatiivinen tulosvaroitus
Fondia antoi myöhään eilen illalla negatiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö odottaa nyt vuoden 2024 liikevaihdon olevan 25-26 MEUR (aik. 26-27 MEUR) ja oikaistun liikevoiton olevan 4-6 % (aik. 6-8 %). Taustalla on yhtiön mukaan vaikea markkinatilanne erityisesti Suomessa, mitä kautta perinteisesti kausiluontoisesti vahva Q4 jää tänä vuonna heikoksi. Oletimme Q3:n jälkeen yhtiöllä olevan näkyvyyttä loppuvuoden aktiviteettiin, mitä kautta negatiivinen tulosvaroitus tuli yllätyksenä ja tulee painamaan ennusteistamme. Osakekurssi on jo aiemmin laskenut pohjamutiin, mutta odotamme tänään silti merkittävästi negatiivista kurssireaktiota. Tarkastelemme omaa näkemystämme uudelleen lähiaikoina.
Selkeä lasku ohjeistukseen
Fondia laski eilen 11.9.2024 antamiaan vuoden 2024 liikevaihto- ja liikevoittonäkymiä jatkuneen vaikean ja epävarman markkinatilanteen vuoksi. Fondia odottaa nyt vuoden 2024 liikevaihdon olevan 25–26 MEUR (aik. 26–27 MEUR) ja oikaistun liikevoiton olevan 4-6 % (aik. 6-8 %). Yhtiön mukaan merkit alkusyksyn orastavasta markkinakäänteestä eivät ole toteutuneet yhtiön toimeksiannoissa aiemmin arvioidulla tavalla. Käsityksemme mukaan taustalla ei ole yksittäistä suurempaa tekijää, vaan asiakkaat eivät yksinkertaisesti ole tehneet päätöksiä hankinnoista odotettuun tapaan. Arviomme mukaan asiakkaat ovat edelleen kiristäneet säästöruuvia, ja leikanneet myös perinteisesti defensiivisistä lakipalveluista. Ruotsissa kehitys on ilmeisesti vakautunut, vaikka liikevaihto laskee edelleen, ja kyse on erityisesti Suomen heikkoudesta. Arviomme mukaan heikkous koskee koko toimialaa ja heijastuu kiristyneenä kilpailuna, mutta dataa arvion tueksi saamme vasta ensi vuoden ollessa pitkällä listattujen verrokkien puuttuessa. Alhainen liikevaihtotaso ja tätä kautta heikentynyt henkilöstön käyttöaste iskevät kannattavuuteen rumasti kulurakenteen ollessa pitkälti kiinteä.
Q4-tulosennusteet menevät kokonaan uusiksi
Odotimme aiemmin Fondian 2024 liikevaihdon olevan 26,3 MEUR ja kertaeristä oikaistun liikevoittomarginaalin (yhtiön ohjeistama) olevan noin 7,2 %. Tämä tarkoittaa Q4-ennusteisiin voimakasta laskua. Jos laskisimme ennusteemme uuden ohjeistuksen indikoimalle keskikohdalle (liikevaihto 25,5 MEUR ja oikaistu liikevoittomarginaali 5 %), koko vuoden 2024 liikevoittoennusteemme laskisi vain noin 1,0 MEUR:n tasolle (aik. 1,6 MEUR) ja liikearvopoistoista ja kertaeristä oikaistu liikevoitto olisi vain noin 1,4 MEUR (aik. 2,0 MEUR). Käytännössä tämä tarkoittaisi, että perinteisesti kausiluontoisesti vahvalla Q4:llä Fondia tekisi vain pienen liikevoiton ja tulos laskisi rajusti vahvasta vertailukaudesta. Kyseessä on siis tuloksellisesti erittäin suuri pettymys tässä vaiheessa vuotta.
Mahdolliset pidempiaikaiset vaikutukset arvioinnissa
Alustavasti emme näe tulosvaroituksen taustalla suuria yhtiökohtaisia ongelmia, mutta vuoden 2024 tuloskehitys on erittäin huolestuttavaa ja asiaa täytyy tutkia tarkemmin. Kyse ei kuitenkaan ole henkilöstön poistumasta, vaan asiakastyön puutteesta ja tätä kautta alhaiseksi jääneeksi henkilöstön käyttöasteesta. Suurin huolenaiheemme on ollut Ruotsin heikko kehitys, mutta ilmeisesti täällä on pieniä otettu askeleita parempaan suuntaan. Markkinatilanteen piristymisen aikataulusta ei ole tietoa Suomen talousnäkymän ollessa edelleen heikko ja sumuinen. Tulosvaroituksen jälkeen joudummekin miettimään uudelleen myös ensi vuoden näkymää ja Fondian mahdollista tuloskuntoa.
Login required
This content is only available for logged in users
Fondia
Fondia är verksamt inom juridik. Bolaget erbjuder affärsjuridiska tjänster och löpande hantering av juridiska ärenden. Exempel på kompetens återfinns inom företagsavtal, personalfrågor, sekretess och konkurrensrätt. Fondia innehar verksamhet koncentrerad till den nordiska marknaden med kunder inom varierande branscher. Huvudkontoret ligger i Helsingfors.
Read more on company pageKey Estimate Figures25.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 26,1 | 26,3 | 27,4 |
tillväxt-% | 6,16 % | 0,87 % | 4,26 % |
EBIT (adj.) | 2,0 | 2,0 | 2,3 |
EBIT-% | 7,77 % | 7,70 % | 8,44 % |
EPS (adj.) | 0,41 | 0,43 | 0,49 |
Utdelning | 0,52 | 0,30 | 0,31 |
Direktavkastning | 8,31 % | 6,07 % | 6,21 % |
P/E (just.) | 15,41 | 11,61 | 10,08 |
EV/EBITDA | 7,50 | 6,00 | 4,90 |