Suomen tuottavuuskehitys laahaa, mutta pienikin petraus auttaisi
Kuten moni muu, olin lapsena ankkalinnalaisten suuri ystävä. Roope-setä oli suosikkini, mutta yhdeksi kaupungin mielenkiintoisimmista hahmoista nousi Pelle Peloton, joka asetti mietintämyssyn päähänsä ja keksi silmänräpäyksessä mitä vain ajatuslaatikoista aikakoneeseen ja rahapuuhun. Tosielämän Pelle Pelottomat, uusien teknologioiden luojat, ovat pitkän aikavälin talouskasvun tärkeä ja työvoiman vähentyessä myös ainoa lähde.
Tuottavuutta talouskasvun lähteenä voi tarkastella yksinkertaisimmillaan tuotantofunktion avulla. Se kuvaa kansantalouden kokonaistuotantoa tuotannontekijöiden (työvoima, pääoma) ja tuottavuuden funktiona. Näitä kahta erottaa yksi olennainen ominaisuus, nimittäin tuotannontekijät eivät voi kasvaa ”rajattomasti”, mutta tuottavuus voi. Pääomalla on aleneva rajatuottavuus ja työvoimankin määrän ennustetaan globaalisti alenevan tulevina vuosikymmeninä. Ja kun työväestö vähenee, talouskasvun aikaan saamiseksi pitäisi löytää mahdollisimman tehokkaat tavat tuotannontekijöiden käytölle, ja siihen ainoana ratkaisuna on tuottavuuden kasvu.
Lähde: Tilastokeskus
Tuottavuuskasvun vuosikymmenet takana?
Tuottavuuskehitys on ollut viime vuosikymmeninä hidastumaan päin, ja erityisen suurta hidastumista tuottavuudessa on nähty finanssikriisin jälkeen, jolloin tuottavuus on lähes junnannut paikallaan (ks. kuvio). Tuottavuuden kasvun hidastumiselle on monta syytä: suurten innovaatioiden poissaolo (sähköä ei ole keksitty uudelleen), talouden palveluvaltaistuminen ja nollakorkoympäristö (matalan tuottavuuden firmojen synty). Suomen osalta on vielä syytä nostaa heikon kasvun vuosien syyksi yleisesti matala korkean tuottavuuden yritysten määrä suhteessa heikon tuottavuuden yrityksiin sekä talouden rakennemuutos, jonka vauhdittajana oli Nokian rooli Suomen talouden veturina.
Myös taantumat ovat hieman yllättäenkin olleet tuottavuuden kasvun taustalla. Esimerkiksi 1990-luvun lama näkyi Tilastokeskuksen mukaan työn tuottavuuden kasvuna, kun tehtyjen työtuntien määrä supistui enemmän kuin talouden arvonlisäys. Samoin tapahtui koronavuonna 2020: tuolloin työn tuottavuus kasvoi 1,8 %, sillä arvonlisäyksen volyymi laski 2,0 % ja tehdyt työtunnit 3,9 %. Viime vuonna työn tuottavuuden kasvu hidastui 0,5 %:iin. Lukujen takana on se, että työtunnit vähenivät jälleen kiinteähintaista arvonlisäystä enemmän (yksityisen sektorin arvonlisä -0,3 %, työtunnit -0,8 %). Tämä kertoo siitä, että tuottavuusmittarit eivät ota huomioon suhdannekehitystä ja antavat hieman yksioikoisen kuvan taloudesta.
Onko meillä enää mahdollisuuksia saada tuottavuutta kestävään kasvuun? Kysymykseen on helppo löytää argumentteja puolesta ja vastaan. Lienee turha odottaa, että Suomeen ilmestyisi kuin taikaiskusta uusi Nokia. Toisaalta tekoälyllä on suuri potentiaali: useissa tutkimuksissa on nimittäin todettu, että teköäly voi merkittävästi parantaa työn tuottavuutta ja joissakin tapauksissa korvata ihmisen täysin. Vielä on kuitenkin epäselvää, jääkö tekoälyn hyödyt vain harvoille, vai tuleeko siitä laaja-alainen mahdollistaja talouteen.
Kuuta ei kannata taivaalta havitella, ja tuottavuudessa riittäväkin on tarpeeksi. Luin äskettäin Risto Murron oivaltavan kirjan Miksi Suomi pysähtyi? Siinä Murto toi esiin Suomen putoamisen muiden Pohjoismaiden tuottavuuskelkasta. Viesti oli jossain määrin lohduttava: jos edes kuroisimme tuottavuustakamatkan Ruotsiin tai Tanskaan kiinni, meillä olisi edessä talouden kasvuloikka seuraavaksi vuosikymmeneksi. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta siinä yksi toivomus pukinkonttiin.
Makrokatsaukset jäävät joulutauolle, ja palaan uusien aiheiden pariin tammikuussa. Tämän myötä toivotan rauhaisaa joulun aikaa ja iloista uutta vuotta katsausten seuraajille!