Federal Reserven korkopäätös: Kiire loppui tähän
Federal Reserven keskiviikkoinen korkopäätös oli tekojen osalta odotettu: keskuspankki laski jälleen ohjauskorkoaan 25 korkopisteellä 4,25-4,5 %:iin. Ennusteiden perusteella koronlasku sai hyvinkin haukkamaisen taustasävyn, ja kiire keventämisessä loppui tähän. Pitkät korot ja dollari-indeksi olivat nousussa ja osakeindeksit laskussa päätöksen jälkeen.
Itse korkopäätöksessä oli useita haukkamaisia elementtejä. Ensinnäkin yksi avomarkkinakomitean päätöksentekijöistä, Beth M. Hammack, jätti eriävän äänensä ja olisi halunnut laskun sijaan pitää ohjauskoron ennallaan. Toiseksi talous-, inflaatio- ja eritoten korkoennusteissa nähtiin selviä nostoja ensi vuodelle. Talouskasvu on avomarkkinakomitean mediaanin mukaan ensi vuonnakin vahvaa, 2,1 %, ja työttömyysaste pysyy erittäin alhaisena 4,3 %:ssa. Keskuspankin inflaatiotavoite karkaa ennusteissa vuodelle eteenpäin, sillä PCE-inflaation odotetaan ensi vuonnakin olevan 2,5 %.
Nämä tekijät yhdessä on saanut päätöksentekijät nostamaan selvästi korkoennusteitaan: ensi vuonna nähtäisiin vain kaksi ohjauskoron laskua (kumpikin 25 korkopistettä) ja vuonna 2026 saman verran kevennyksiä rahapolitiikkaan. Kuin kirsikkana haukkamaisen kakun päällä oli vielä pitkän aikavälin ennusteiden nostot syyskuun 2,9 %:sta joulukuun 3,0 %:iin.
Keskuspankin mukaan USA:n työmarkkina on tasapainottunut, mutta edelleen hyvällä tolalla. Inflaatio jyllää edelleen, kuten talouskasvukin, mutta 100 korkopisteen laskut kuluvana vuonna ovat tuoneet Fedin lähemmäs neutraalia korkoa. Lehdistötilaisuudessa pääjohtaja Powell ilmaisi tyytyväisyytensä talouden tilaan (näkymä on "valoisa") ja korkotasoon ja kertoi, että rahapolitiikka on nyt hyvin asemoitunutta (well-positioned). Mikä olisikaan mukavampi paikka odottaa tulevan hallinnon talouspoliittisia (ja ennakko-odotusten mukaan inflatorisia) toimenpiteitä, kuin nykytila, jossa koronlaskuissa on päästy vauhtiin, mutta talous ei ole mennyt rikki vaan puskee kovaa vauhtia edelleen eteenpäin.