Nokia Q4’24 -ennakko: Loppuvuodesta on toimitettu, mutta miten käy tänä vuonna?

Nokia raportoi Q4-tuloksensa torstaina klo 8.00. Käymme raporttia läpi tuoreeltaan klo 7.55 alkavassa tuloslivessä. Nokia onnistui toimittamaan vuoden 2024-ohjeistuksensa, joten Q4-tuloksesta on muodostunut vahva. Katseet ovat kuitenkin vahvasti tässä vuodessa ja yhtiön näkymistä haetaan vahvistusta verkkoliiketoimintojen selvälle operatiiviselle parannukselle. Verkkoinfrastruktuurissa näkymä on jo vahvistumassa, ja H1:llä maaliin saatava Infinera-yritysosto näyttää kiihtyvien tekoälyinvestointien valossa lupaavalta tällä saralla. Matkapuhelinverkoissa markkina on myös vakaantumassa Pohjois-Amerikan vedolla, joskin AT&T:n menetys painaa vielä väistämättä kehitystä. Nokian osake on viimeisen vuoden aikana vahvistunut selvästi laskeneista tulosennusteista huolimatta. Siten Q4-raportista haetaankin erityisesti näkyvyyttä sille, onko sijoittajien kasvaneelle optimismille perusteita. Nousu on yllättänyt ainakin meidät, ja kiristyneen arvostuksen valossa riski/tuotto-suhde puoltaa mielestämme osakkeen suhteen entistä enemmän varovaisuutta.
Liikevaihdon pitäisi olla kääntynyt kasvuun loppuvuodesta
Ennustamme Nokian Q4-liikevaihdon kasvaneen pehmeästä vertailukaudesta 8 % 5,9 miljardiin euroon, kun konsensusodotus on 5,8 miljardissa eurossa. Matkapuhelinverkoissa arvioimme heikon markkinatilanteen ja AT&T:n menetyksen painavan liikevaihtoa, mutta odotamme tilanteen tasaantuneen loppuvuodesta (Q4’24e: 2,4 mrd.€, -1 %) volyymien tultua jo voimalla alas 5 neljännestä putkeen. Verkkoinfrastruktuurissa Nokia on ennakoinut selvästi parempaa kehitystä loppuvuodesta, mitä myös kaksinumeroista vauhtia kasvanut tilauskertymä tukee. Odotamme erityisesti kiinteissä- ja IP-verkoissa selvää parannusta Q4:llä, kun taas optisissa verkoissa markkinan elpyminen tulee hieman näiden jälkijunassa. Ennusteemme odottaa Verkkoinfrastruktuurin liikevaihdon kääntyneen 19 %:n kasvuun ja olleen 2,0 miljardia euroa. Pilvi- ja verkkopalveluiden liikevaihdon ennustamme kääntyneen myös 8 %:n kasvuun. Teknologia-yksikössä Nokia sai vuoden 2024 alussa älypuhelinlisenssien uusimissyklin päätökseen ja vuositason liikevaihto on noin 1,3 miljardissa eurossa. Siten odotamme täällä 353 MEUR:n liikevaihtoa Q4:lla (+41 % vertailukaudesta).
Loppuvuodesta on tehty vahvaa vertailukelpoista tulosta
Nokia on ohjeistanut vuodelle 2024 2,3-2,9 miljardin euron vertailukelpoista liikevoittoa (Inderes ja konsensus 2,4 mrd.€), ja yhtiö on pystynyt tämän saavuttamaan, vaikka Q3-raportin jälkeen tulosvaroituksen mahdollisuus oli vielä ilmassa. Ennusteellamme tämä tarkoittaa Q4:ltä 953 MEUR:n vertailukelpoista liikevoittoa (Q4’23: 829 MEUR) 16,2 %:n marginaalilla (Q4’23: 15,3 %). Tulosparannusta vertailukaudesta ajaa erityisesti Verkkoinfrastruktuuri sekä Teknologia-yksikkö, mutta Matkapuhelinverkoissa sekä Pilvi- ja verkkopalveluissa tuloksen on täytynyt myös olla loppuvuodesta hyvällä tasolla, erityisesti alkuvuoteen nähden.
Nokia on ohjeistanut oikaistusta tuloksesta lohkeavan vapaata kassavirtaa 30-60 %, ja yhtiön omat odotukset (ja meidän) ovat haarukan ylälaidalla. Nokian vapaa kassavirta Q3:een mennessä (2,0 mrd.€) oli jo selvästi yli yhtiön ohjeistushaarukan, kun alkuvuoden patenttituotot sekä vuoden aikana voimakkaasti vapautunut käyttöpääoma tukivat sitä. Tämän valossa Q4:n kassavirta on ollut selkeästi pakkasella. Odotamme konsensuksen tavoin Nokian hallituksen ehdottavan osinkoon sentin korotusta, jolloin osinkoehdotus olisi 0,14 euroa osakkeelta.
Näkymä on paranemassa erityisesti Verkkoinfrastruktuurissa, mutta Matkapuhelinverkoissa vielä epävarmuutta
Nokian näkymät ja ohjeistus tulevat olemaan Q4-raportissa polttopisteessä. Niiden pitäisi ennakoida selkeää parannusta verkkoliiketoimintojen operatiiviseen kehitykseen, jotta viimeisen vuoden aikana voimalla nousseen osakekurssin asettamat odotukset täytettäisiin. Ericssonin Q4-raportin perusteella markkinatilanne mobiiliverkoissa on vakaantumassa Pohjois-Amerikan vedolla, mutta Euroopan näkymän yllä on vielä epävarmuutta. Tämä on Nokian kannalta kaksijakoista, sillä Ericssonin kasvu Pohjois-Amerikassa tulee osittain Nokian häviämän AT&T-sopimuksen kustannuksella. Matkapuhelinverkoissa AT&T:n menetystä paikkaa jossain määrin Intiassa voitetut uudet sopimukset, mikä kuitenkin voi heikentää marginaaleja ja painaa kassavirtaa.
Nokian vuoden 2025 kasvu nojaakin erityisesti Verkkoinfrastruktuuriin, missä markkinatilanne on kaikilla alueilla menossa parempaan suuntaan, jonka lisäksi voimakkaasti kasvavat tekoälyinvestoinnit luovat Nokialle uusia kasvumahdollisuuksia toimittaa tuotteita datakeskuksiin. H1’25 aikana näillä näkymin maaliin saatava Infinera-yritysosto istuu hyvin tähän yhtälöön, sillä se vahvistaa Nokian asemia tällä alueella Pohjois-Amerikassa. Infineran kasvu- ja tuloskehitys vuonna 2024 on ollut kuitenkin heikkoa markkinatilannetta heijastellen laskussa, ja järjestelyssä tavoiteltavat 200 MEUR:n synergiat on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2027 mennessä. Siten emme usko Infineran tukevan merkittävästi Nokian tulosta (tai kassavirtaa) vielä vuoden 2025 aikana, kun huomioidaan myös järjestelystä ja synergioiden saavuttamisesta aiheutuvat kertaerät.
Kokonaisuutena odotuksissamme on tänä vuonna verkkoliiketoimintojen operatiivisen kehityksen selvää paranemista asteittain piristyvän markkinan ja tehtyjen kulusäästöjen tukemana. Liikevaihdon ennustamme kasvavan 1,7 % 19,4 miljardiin (kons. 19,3 mrd.€). Siitä huolimatta vertailukelpoinen liiketulos (2025e Inderes: 2,2 mrd.€, konsensus 2,3 mrd.€) ja vapaa kassavirta (1,1 mrd.€) jäisivät edellisvuodesta. Tämän taustalla on vuoden 2024 tulokseen osuneet kertaluonteiset tuotot patenttisopimuksista (>400 MEUR) sekä AT&T-sopimuksen päättämisestä (150 MEUR).
Login required
This content is only available for logged in users
Nokia
Nokia is a global telecommunications company. The company offers solutions in IP, broadband, digital health, and cloud-based systems. The customers are found in a broad base of markets and consist of large corporate customers, authorities, and private consumers. The business is established on a global level in all regions. Nokia was founded in 1865 and the head office is located in Esbo, Finland.
Read more on company pageKey Estimate Figures17.10.2024
2023 | 24e | 25e |
---|
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Revenue | 21,138.0 | 19,106.9 | 19,440.3 |
growth-% | -15.1 % | -9.6 % | 1.7 % |
EBIT (adj.) | 2,337.3 | 2,429.9 | 2,183.8 |
EBIT-% (adj.) | 11.1 % | 12.7 % | 11.2 % |
EPS (adj.) | 0.29 | 0.35 | 0.30 |
Dividend | 0.13 | 0.14 | 0.16 |
Dividend % | 4.3 % | 3.0 % | 3.4 % |
P/E (adj.) | 10.56 | 13.55 | 15.66 |
EV/EBITDA | 5.32 | 8.06 | 9.48 |
