Nordea Q4’24 -pikakommentti: Vuosi pakettiin vahvalla tuloksella
Nordea julkisti aamulla odotuksiamme paremman Q4-tuloksen. Kvartaalin kulut olivat varsin hyvin tiedossa yhtiön aiemmin antamien tietojen pohjalta, joten ennusteylitys tuli täysin tuottopuolelta. Erityisesti korkokate ja palkkiotuotot kehittyivät vahvasti, ja näiden ansiosta Nordean Q4-tulos ylitti ennusteemme noin 5 %:lla. Pankin antama tulosohjeistus tarjosi niin ikään positiivisen signaalin, sillä Nordea odottaa sen oman pääoman tuoton ylittävän 15 % kuluvana vuonna.
Tuotot kehittyivät odotuksiamme paremmin
Nordean korkokate jatkoi odotettua loivemmassa laskussa. Suurin negatiivinen vaikutus tuli edelliskvartaalien tapaan talletuskustannusten noususta, mutta suojaustoimien sekä lainavolyymien kasvu kompensoi tämän vaikutusta arvioitamme enemmän. Valtaosa lainakannan kasvusta selittyy hankituilla Danske Bankin Norjan henkilöasiakasliiketoiminnoilla, sillä yleinen luottokysyntä on säilynyt yhä vaimeana. Pankki kuitenkin kommentoi uusien lainahakemusten jatkaneen kasvussa, minkä pitäisi ennakoida asuntolainakysynnän piristymistä.
Nettopalkkiotuottojen kasvu ylitti niin ikään ennusteemme. Kasvu tuli varainhoidossa, jossa sekä hallinnoitava varallisuus että palkkiotaso kasvoivat edelliskvartaalista. Nordean yhteenlasketut liiketoiminnan tuotot kasvoivat Q4:lla 1 % vertailukaudesta 1955 MEUR:oon.
Kulupuolella ei yllätyksiä
Nordean kulutasoa nostivat viime vuonna palkkainflaation lisäksi yhtiön panostukset riskienhallintaan ja pankin teknologiakehitykseen. Lisäksi ostettujen Danske Bankin Norjan liiketoimintojen integraatiosta on aiheutunut kertaluonteisempia kuluja. Tämä oli etukäteen tiedossa, joten operatiivinen kulutaso vastasi Q4:llä odotuksia. Luottotappiot olivat kvartaalilla 54 MEUR (0,06 % luottokannasta), mikä oli jonkin verran odotuksiamme vähemmän. Nordean mukaan nämä tulivat pääosin muutamista yritysluotoista. Johdon harkinnanvaraista luottotappiopuskuria purettiin jälleen 21 MEUR:lla, sillä pankki näkee positiivista kehitystä luotonannon riskitasoissa. Jäljellä oleva harkinnanvarainen luottotappiopuskuri on nyt 414 MEUR. Luottokannan laadussa ei nähty Q4:lla merkittävää heikentymistä.
Odotuksiamme korkeampien tuottojen myötä Nordean Q4-liikevoitto ylitti ennusteemme noin 5 %:lla. Osakekohtainen tulos oli 0,32 euroa ja oman pääoman tuotto 14,5 %. Osinkoa pankki esitti jaettavaksi 0,94 euroa osakkeelta, joka oli hieman alle 0,96 euron ennusteemme.
Kuluvalle vuodelle saatiin vahva kannattavuusohjeistus
Tulosraportin yhteydessä Nordea päivitti myös kuluvan vuoden kannattavuusohjeistuksensa, ja odottaa sen vuoden 2025 oman pääoman tuoton ylittävän 15 %. Tämä oli selvä positiivinen signaali, sillä näimme selkeän riskin myös prosenttiyksikön matalammalle ohjeistukselle. Helpolla tämä ei tule, sillä sekä meidän että konsensuksen nykyinen ennuste odottaa noin 14,5 %:n tasoa. Päivän tulosinfossa kuuntelemmekin tarkasti, millä keinoin yhtiö aikoo ylläpitää vahvaa kannattavuutta laskevan korkokatteen aikana. Arviomme mukaan fokus on tuottojen kasvattamisessa, sillä kulujen osalta Nordea odottaa maltillista noin 2,0–2,5 % kasvua edellisvuodesta. Nordea myös kertoi pitävänsä pääomamarkkinapäivän vuoden 2025 viimeisellä kvartaalilla ja päivittävänsä tällöin strategiansa painopistealueita.
Login required
This content is only available for logged in users
Nordea Bank
Nordea conducts banking operations. The bank offers a wide range of financial services, aimed at both private and corporate customers, including traditional asset management, loan financing, and pension savings. In addition, advice and security insurance are also offered, as well as currency management. Nordea conducts most of its business in the Nordic and Baltic countries. The company was founded in 1997 and the head office is located in Helsinki.
Read more on company pageKey Estimate Figures20.11.2024
2023 | 24e | 25e |
---|
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Operating income | 11,743.0 | 12,135.9 | 12,018.9 |
growth-% | 20.8 % | 3.3 % | -1.0 % |
EBIT (adj.) | 6,515.0 | 6,600.4 | 6,186.1 |
EBIT-% (adj.) | 55.5 % | 54.4 % | 51.5 % |
EPS (adj.) | 1.44 | 1.46 | 1.37 |
Dividend | 0.92 | 0.96 | 0.92 |
Dividend % | 8.2 % | 7.7 % | 7.4 % |
P/E (adj.) | 7.80 | 8.51 | 9.05 |
EV/EBITDA | 7.01 | 7.13 | 7.26 |
