ZTE sai pelastussopimuksen, mutta Yhdysvaltojen senaatti yrittää estää operaation
Yhdysvaltojen hallitus saavutti eilen sopimuksen kiinalaisen älypuhelin- ja verkkoyhtiö ZTE:n kanssa sanktioiden lieventämisestä. ZTE pystyy jälleen alkamaan hankkia komponentteja yhdysvaltalaisilta yrityksiltä, mikä mahdollistaa sen liiketoiminnan jatkamisen. Yhtiö joutuu maksamaan miljardi dollaria sakkoina rikkeistä, jotka liittyvät alun perin ZTE:n vuonna 2012 tekemiin liiketoimiin Pohjois-Korean ja Iranin kanssa. ZTE joutuu myös vaihtamaan koko johtoryhmänsä.
ZTE oli pysäyttänyt keskeiset liiketoimintansa sanktioista johtuen, ja yhtiön koko jatkuvuus oli vaarassa. Trumpin ajama sanktioiden lieventäminen on kuitenkin yhä vastatuulessa senaatissa, joka Reutersin mukaan ajaa lakia, jolla pysäyttää Trumpin pelastusoperaatio.
Komponenttien hankkimiseen liittyvien pakotteiden poistaminen on helpotus ZTE:lle, jonka liiketoiminta on ollut pysähdyksissä useita viikkoja kustannusten juostessa. Myös ZTE:n laitetoimituksista riippuvaisille operaattoriasiakkaille kyseessä on helpotus, vaikka monet operaattorit ovat todennäköisesti muuttuneet varauksellisemmiksi, ja joutuvat tarkastelemaan toimittajastrategiaansa uudelleen. ZTE on maailman neljänneksi suurin verkkotoimittaja langattomissa verkoissa Huawein, Ericssonin ja Nokian jälkeen.
Nokian ja Ericssonin osakkeet saivat tukea, kun ZTE:hen kohdistuvat pakotteet tulivat voimaan. Vastaavasti Nokia ja Ericsson ovat reagoineet lievästi alaspäin, kun ZTE:n liiketoiminta näyttää pelastuvan. Nokia voi lyhyellä tähtäimellä hyötyä suoraan ZTE:hen kohdistuneista pakotteista yhtiön liiketoiminnan oltua pysähdyksissä. Epäsuorasti Nokia hyötyy kiinalaisiin verkkolaitevalmistajiin kohdistuvasta luottamuspulasta, joka kriisistä kumpuaa. Operaattorit edellyttävät korkeaa luotettavuutta verkkotoimittajiltaan ja poliittisesti neutraalilla maaperällä toimivissa teknologiatoimittajissa on operaattoreille pienempi riski, että ne joutuisivat kauppasodan pelinappuloiksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokia
Nokia on vuonna 1865 perustettu globaali suomalainen tietoliikennealalla toimiva yhtiö, jonka liiketoimintoihin lukeutuu teknologiakehitys ja sen lisensointi. Nokia kuuluu alansa suurimpiin yrityksiin ruotsalaisen Ericssonin ja kiinalaisen Huawein rinnalla. Nokia toimii lähes jokaisella mantereella ja sillä on maailmanlaajuinen johtoasema mobiili- ja kiinteiden verkkojen infrastruktuurissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 23 148,0 | 22 070,6 | 22 958,7 |
kasvu-% | −2,06 % | −4,65 % | 4,02 % |
EBIT (oik.) | 2 585,4 | 2 375,8 | 2 968,7 |
EBIT-% (oik.) | 11,17 % | 10,76 % | 12,93 % |
EPS (oik.) | 0,33 | 0,27 | 0,37 |
Osinko | 0,19 | 0,21 | 0,24 |
Osinko % | 4,88 % | 5,32 % | 6,08 % |
P/E (oik.) | 11,86 | 14,77 | 10,55 |
EV/EBITDA | 9,99 | 9,56 | 4,94 |