Venäjän uusien autojen myynti kasvoi 6 % marraskuussa
AEB:n (Association of European Business) mukaan Venäjän uusien autojen vertailukelpoinen myynti kasvoi marraskuussa 6 % 158 tuhanteen autoon. AEB:n edustajan mukaan marraskuun hyvä kehitys oli odotettua, sillä kesän jälkeen alamäessä pysynyt rupla on lisännyt kuluttajien ostohaluja. Vuoden loppua kohti valmistajat myös tyypillisesti tekevät mallistoihinsa hinnankorotuksia, mikä myös osaltaan lisää kysyntää H2:n jälkimmäisellä pätkällä. Nokian Renkaiden kannalta elpymistään jatkanut automarkkina on luonnollisesti mukavaa kuultavaa, joskin mielessä on hyvä pitää edelleen se, että Venäjän syklisessä talousympäristössä tilanteet voivat muuttua nopeallakin aikataululla.
Rullaavan 12 kuukauden ajanjaksolla Venäjän uusien autojen myynti jatkoi supistumistaan ja laski 9 % vertailukaudesta. Kokonaismyyntimäärä marraskuuhun päättyneellä jaksolla oli 1,53 miljoonaa autoa. Venäjän autokauppaa on viimeisen kahden vuoden aikana puristettu kahdesta suunnasta vuoden 2019 alussa voimaan astuneen arvonlisäveron korotuksen sekä koronapandemian aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia heijastellen. Isossa kuvassa Venäjän automarkkinassa on runsaasti kasvupotentiaalia, sillä nykyisellään myyntimäärät ovat vielä kaukana vuosien 2012 ja 2013 noin 3 miljoonan auton huippuvuosista. Odotusten mukaisesti sujuneen marraskuun myötä AEB ei tehnyt korjauksia koko vuoden 2020 ennusteeseensa, joskin järjestö totesi sen näyttävän aikaisempaa realistisemmalta. Ensi vuoden odotettua kehityskaarta AEB ei kommentoinut vielä edes sivulauseessa. H1:llä kasvun tulisi kuitenkin olla matalaksi jäävien vertailulukujen myötä itsestäänselvyys.
Venäjän uusien autojen myynnillä on epäsuora vaikutus Nokian Renkaisiin. Vaikka Nokian Renkaat ei ole lainkaan mukana renkaiden ensiasennusmarkkinassa, uusien autojen myynti vaikuttaa jälkiasennusmarkkinalla myytävien renkaiden lukumäärään. Tämä rytmi näkyy varsiinkin Venäjällä ja Pohjoismaissa, missä uuden auton yhteydessä ostetaan tyypillisesti myös uudet talvirenkaat. Lisäksi uusien autojen myynti heijastuu jälkiasennusmarkkinan kysynnän kannalta myös tärkeään autokantaan ja toimii markkinan näkökulmasta eräänlaisena syöttöfunktiona.
Nokian Renkaille Venäjä on päämarkkina-alueita ja yksi yhtiön kasvustrategian kulmakivistä. Nokian Renkaat on toiminut Venäjällä pitkään ja yhtiön markkina-asema on täällä hyvä sekä talvi- että kesärenkaiden yläsegmenteissä. Viime vuosina Venäjän rengasmarkkina on ollut kuitenkin kuoppainen, mitä on selittänyt etenkin kuluttajien heikentynyt ostovoima ja sen myötä kysynnän siirtyminen matalamman hintapisteen tarjoamaan sekä jakelukanavissa korkeiksi jämähtäneet varastotasot. Näistä ongelmista ainoastaan viimeistä yhtiö kykenee itse taklaamaan ja käsityksemme mukaan tässä on myös suunnitelmien mukaisesti onnistuttu.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokian Tyres
Nokian Renkaat on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa premium-luokan renkaita ja on tunnettu erityisesti talvirenkaistaan. Yhtiö myy renkaita henkilöautoihin, kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Nokian Renkaat on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Henkilöautonrenkaat, Raskaat Renkaat sekä autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Nokian Renkailla on myös kaksi omaa testikeskusta Suomessa ja yksi Espanjassa, mikä mahdollistaa renkaiden ympärivuotisen testaamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 585,3 | 1 353,9 | 1 477,9 |
kasvu-% | −0,64 % | −14,60 % | 9,16 % |
EBIT (oik.) | 316,5 | 193,0 | 300,0 |
EBIT-% (oik.) | 19,96 % | 14,25 % | 20,30 % |
EPS (oik.) | 1,80 | 1,06 | 1,68 |
Osinko | 1,14 | 1,30 | 1,40 |
Osinko % | 4,45 % | 14,94 % | 16,09 % |
P/E (oik.) | 14,23 | 8,24 | 5,17 |
EV/EBITDA | 8,16 | 4,13 | 2,68 |