Onko Nokia jäämässä jälkeen 5G-kilpailussa?
Vuoden 2019 alku on ollut Nokian omistajille hyytävä, kun pitkään odotetun 5G-syklin ensimmäiset hedelmät osoittautuivat vielä raaoiksi. Osakkeelle pientä tukea on antanut lähinnä Huawein tilanne, jonka odotetaan hyödyttävän Nokiaa pitkällä aikavälillä. Samaan aikaan Nokia on jälleen maalannut omalla ohjeistuksellaan itsensä nurkkaan, minkä takia markkinat katsovat yhtiötä tällä hetkellä hyvin lyhytjänteisesti. Todennäköisesti vasta ilmeisen tulosvaroitusuhan poistuminen pöydältä siirtäisi sijoittajien katseita pidemmälle.
Sijoittajilla on kuitenkin Nokiassa muitakin huolia kuin tulosvaroitusuhka. Nokian erittäin heikko alkuvuosi 2019 sekä vuoden 2018 pehmeät kolme ensimmäistä neljännestä eivät kuuluneet yhtiön alkuperäiseen käsikirjoitukseen. Vuoden 2018 tammikuussa yhtiö vielä odotti markkinaolosuhteiden parantuvan ”merkittävästi” vuonna 2019 ja 2020 täysmittaisten 5G-hankkeiden vetämänä. Nokia olisi hyvin asemoitunut, koska sillä on laajempi tuoteportfolio kuin Ericssonilla eikä se kärsi samoista poliittisista uhista kuin Huawei.
Reilua vuotta myöhemmin tilanne on kiusallinen Nokian näkökulmasta. Nokialle 5G-hedelmät eivät ole vielä kypsiä, mutta kilpailijat ovat jo täyttä vauhtia korjaamassa ensimmäistä satoa. Nokian verkkoyksikön ensimmäisen neljänneksen valuuttaoikaistu liikevaihto polki paikallaan ja mobiiliverkoissa liikevaihto laski 2 %. Samaan aikaan Ericsson kasvatti verkkoyksikön valuuttaoikaistua liikevaihtoa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 10 %. Ericssonin mukaan sen kohdemarkkinat kasvavat tänä vuonna 3 %, kun Nokia odottaa sen markkinoiden olevan vakaat. Huawei odottaa verkkoliiketoimintansa kasvavan kaksinumeroisin prosentein vuonna 2019, kun viime vuonna yhtiön verkkoyksikön myynti laski prosentin.
Nokia on syyttänyt heikosta kehityksestä muun muassa standardoinnin ja 5G-ekosysteemin kypsymättömyyttä, mutta vastaavaa tilanneanalyysiä on vaikea tehdä Ericssonin tai Huawein luvuista. Tämä on luonnollisesti herättänyt kysymyksen Nokian teknologian kilpailukyvystä. Yhtiön toimitusjohtaja Rajeev Suri myönsi Q1:n konferenssipuhelussa, että radioverkkojen tuotteiden lanseerauksissa yhtiöllä on ”lyhyen aikavälin haasteita”, joita ohjelmistojen testauksissa oli löydetty. Ohjelmistojen puutteista johtuen yhtiöllä jäi alkuvuonna liikevaihtoa tulouttamatta. Koreassa Nokian 5G-toimitusten on raportoitu olevan 3 kuukautta myöhässä. Ericsson on todennäköisesti onnistunut saamaan 5G-tarjontaansa Nokiaa nopeammin iskukuntoon, mistä se hyötyy tällä hetkellä. Ericsson todennäköisesti pyrkii hyötymään tilanteesta ja yhtiö on myöntänyt pyrkivänsä ottamaan 5g-markkinaosuutta lyhyellä aikavälillä aggressiivisella hinnoittelulla.
Huawein teknistä kilpailukykyä ovat ylistäneet monet operaattorit, mutta yhtiöllä on kauppasodasta johtuen tällä hetkellä merkittävämpiä haasteita. Huaweilla on kuitenkin raportoitu olevan vastaavia yhteensopivuuksiin liittyviä ongelmia kuin Nokialla ainakin yhden suuren operaattorin osalta. Kokonaisuutena Huawein epäselvä tilanne on vaikuttanut negatiivisesti koko verkkomarkkinan investointiaktiviteettiin.
Kaikesta huolimatta Nokia kiistää jyrkästi häviävänsä markkinaosuutta ja ohjeistaa kasvavansa markkinaa nopeammin. Surin mukaan muutamia viikkoja tai korkeintaan kuukausia kestävät ohjelmistohaasteet on laitettava ”yli vuosikymmenen kestävän teknologiasyklin kontekstiin” ja tilanne on korjaantumassa nopeasti. Surin argumentti on terävä ja hyvä, mikäli yhtiö onnistuu lunastamaan vuosille 2019 ja 2020 asettamansa tavoitteet selvästä tulosparannuksesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokia
Nokia on vuonna 1865 perustettu globaali suomalainen tietoliikennealalla toimiva yhtiö, jonka liiketoimintoihin lukeutuu teknologiakehitys ja sen lisensointi. Nokia kuuluu alansa suurimpiin yrityksiin ruotsalaisen Ericssonin ja kiinalaisen Huawein rinnalla. Nokia toimii lähes jokaisella mantereella ja sillä on maailmanlaajuinen johtoasema mobiili- ja kiinteiden verkkojen infrastruktuurissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.04.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 22 563,8 | 23 547,4 | 25 149,7 |
kasvu-% | −2,52 % | 4,36 % | 6,80 % |
EBIT (oik.) | 2 180,5 | 2 243,7 | 3 240,9 |
EBIT-% (oik.) | 9,66 % | 9,53 % | 12,89 % |
EPS (oik.) | 0,23 | 0,25 | 0,39 |
Osinko | 0,20 | 0,21 | 0,26 |
Osinko % | 3,98 % | 5,32 % | 6,58 % |
P/E (oik.) | 21,88 | 15,64 | 10,06 |
EV/EBITDA | 18,92 | 9,50 | 6,21 |