Marimekko: Poikkeusajan reagointikyky yllätti positiivisesti
Marimekon Q2-raportti oli odotuksiamme parempi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Yhtiön reagointikyky ja kannattavuuden suojaaminen koronapandemian keskellä yllättivät meidät positiivisesti. Nostimme kuluvan vuoden tulosennustettamme merkittävästi ja teimme lähivuosien ennusteisiin pieniä positiivisia muutoksia. Vakuuttavan Q2-raportin johdosta toistamme lisää-suosituksemme ja nostamme tavoitehintamme 33,0 euroon (aik. 25,0).
Liikevaihto ja tulos laskivat selvästi odotuksiamme vähemmän
Q2-liikevaihto laski 20 % ja oli 23,3 MEUR (konsensus 19,8 MEUR). Myynnin lasku oli selvästi odotuksia pienempi siihen nähden, että iso osa yhtiön omista myymälöistä suljettiin keväällä tilapäisesti koronapandemian leviämisen estämiseksi. Liikevaihtoa heikensivät vähittäismyynnin lasku Suomessa, Pohjois-Amerikassa ja Skandinaviassa sekä tukkumyynnin vähentyminen Aasian-Tyynenmeren alueella. Liikevaihtoa puolestaan tuki verkkokaupan myynnin voimakas kasvu ja lisenssituottojen kasvu. Liikevoitto laski 28 % ja oli 2,7 MEUR (konsensus 0,5 MEUR). Ottaen huomioon liikevaihdon 20 %:n laskun, oli mielestämme iso yllätys, että yhtiö pystyi säilyttämään EBIT-marginaalinsa niinkin korkealla kuin 11,4 %:ssa (Q2’19 EBIT: 12,7 %). Tulosta laski liikevaihdon lasku, suhteellisen myyntikatteen heikentyminen, verkkomyynnin nopean kasvun aiheuttama logistiikkakustannusten nousu ja vertailukautta suuremmat alennukset. Kannattavuutta tukivat keväällä nopeasti aloitettu kiinteiden kulujen säästöohjelma, lisenssituottojen kasvu ja tuotevalikoiman optimointi.
Ohjeistus peruttiin maaliskuussa, eikä vielä ole riittävää näkyvyyttä antaa uutta ohjeistusta
Marimekko perui ohjeistuksensa 25.3. selvästi heikentyneiden kuluttajakysyntänäkymien vuoksi. Yhtiö totesi silloin, että on epätodennäköistä, että vanhaan ohjeistukseen päästään. Vanhan ohjeistuksen mukaan liikevaihdon arvioitiin olevan edellisvuotta korkeampi (2019: 125 MEUR) ja vertailukelpoisen liikevoiton arvioitiin olevan suunnilleen edellisvuoden tasolla tai korkeampi (2019: 17,1 MEUR). Yhtiön mukaan pandemialla tulee olemaan merkittävä negatiivinen vaikutus liikevaihtoon ja kannattavuuteen vuonna 2020. Koronapandemian kestoon ja siitä toipumisen tahtiin ei ole tällä hetkellä selkeää näkymää, joten yhtiö ei pysty antamaan ohjeistusta vuodelle 2020. Tärkeää joulumyyntiä varjostaa myös pandemian mahdollinen toinen aalto, joten ennustamiseen liittyy nyt poikkeuksellista epävarmuutta. Marimekon suoritusta kevään haastavassa muotialan toimintaympäristössä ja kykyä suojella kannattavuuttaan näinkin voimakkaan liikevaihdon pudotuksen aikana voidaan tulkita torjuntavoittona. Raportti lisäsi luottamustamme yhtiön kilpailukykyyn ja ketteryyteen toimia haastavien aikojen keskellä. Nostimme vuoden 2020 liikevaihtoennustettamme 6 %:lla 114 MEUR:oon, mikä tarkoittaa 9 %:n laskua edellisvuodesta. Nostimme myös 2020-liikevoittoennustettamme 50 %:lla 11,3 MEUR:oon, mikä tarkoittaa 34 %:n laskua edellisvuodesta (EBIT 11,3 %). Vuosien 2021-2022 ennusteissamme liikevaihto kasvaa keskimäärin 10 %/v., kun myymälät aukeavat, kuluttajaluottamus alkaa palautua ja yhtiön uusi laajempia yleisöjä tavoitteleviin mallistoihin pohjautuva strategia alkaa purra. Arvioimme yhtiön nyt suojelevan tuloskuntoaan ja kassavirtaa lykkäämällä joitain pitkän aikavälin strategian vaatimia investointeja ja liikevoittomarginaaliennusteemme vuosille 2021 ja 2022 ovat 11 % ja 13 %. Ennusteemme liikevaihdon osalta ovat linjassa yhtiön pitkän aikavälin taloudellisen tavoitteen kanssa (liikevaihdon kasvu 10 %/.v), mutta EBIT-marginaalin osalta tavoitteen alapuolella (EBIT-tavoite 15 %).
Osakkeen arvostusta pitää katsoa muotialaa voimakkaasti kurittavan koronakriisin yli
Päivitettyjen ennusteidemme mukaiset vuoden 2020 tulospohjaiset arvostuskertoimet eivät ole erityisen matalat (P/E 30x ja EV/EBITDA 10x, osinko 2,0 %). Osakkeen nykyarvostus vaatii tuloskunnon elpymistä lähivuosina. Vuoden 2021 ennusteillamme arvostus näyttää jo selvästi houkuttelevammalta (P/E 22x, EV/EBITDA 9X, osinko 3,0 %). Vuoden 2021 ennusteilla Marimekko on tulospohjaisilla arvostuskertoimilla ~40 % verrokkiryhmää halvempi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Marimekko
Marimekko on suomalainen vuonna 1951 perustettu lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Marimekko-brändi on vuosien saatossa modernisoitunut ja mallistoja on kehitetty puhuttamaan laajempaa globaalia asiakaskuntaa. Yhtiön päämarkkinoina toimii Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.08.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 125,4 | 114,2 | 127,0 |
kasvu-% | 12,10 % | −8,97 % | 11,26 % |
EBIT (oik.) | 17,1 | 11,3 | 14,5 |
EBIT-% (oik.) | 13,65 % | 9,87 % | 11,41 % |
EPS (oik.) | 1,60 | 0,99 | 1,38 |
Osinko | 0,00 | 0,60 | 0,90 |
Osinko % | 4,66 % | 6,99 % | |
P/E (oik.) | 23,36 | 13,00 | 9,32 |
EV/EBITDA | 10,60 | 4,27 | 3,73 |