Kempower: Muutosneuvottelut päätökseen, kannattavuuskäänne edellyttää myös myynnin piristymistä
Kempower sai YT-neuvottelunsa päätökseen ja toteutuneet henkilöstövähennykset olivat pitkälti odotusten mukaiset. Näemme kannattavuuskäänteen mahdollisena vuoden 2025 aikana, mutta tämä edellyttää yhtiöltä säästöjen lisäksi onnistumisia myyntirintamalla. Näemme tilauskasvuun ja markkinakysyntään liittyvän lyhyellä aikavälillä merkittävää epävarmuutta.
Vähennykset tilanteeseen nähden maltilliset
Muutosneuvotteluiden lopputuloksena Kempowerin henkilöstömäärä Suomessa vähenee noin 70 henkilötyövuodella, minkä lisäksi Suomen ulkopuolelta vähennetään noin 10 henkilötyövuotta. Kempowerin palkkalistoilla oli Q2:n lopussa 907 työntekijää ja henkilöstön määrä oli kasvanut vuodentakaisesta 311 henkilöllä. Toteutettavat pysyvät henkilöstövähennykset vastaavat siten alle puolta suhteutettuna yhtiön nopeaan henkilöstömäärän kasvuun viimeisen vuoden aikana, minkä ei oikein kohdistettuna arviomme mukaan tulisi haitata yhtiön kasvupyrkimyksiä. Kempower päätti myös määräaikaisista lomautuksista koko henkilöstöä koskien Suomessa syksyn 2024 aikana, minkä odotetaan tuovan vähintään 1 MEUR:n säästöt loppuvuodelle. Laajalla rintamalla toteutettavat lomautukset indikoivat mielestämme kohonnutta epävarmuutta yhtiön loppuvuoden kasvunäkymien osalta.
Kannattavuuskäänne edellyttää myös myynnin piristymistä
Kempower arvioi nyt tehtyjen päätösten sekä muiden säästötoimenpiteiden johtavan noin 10 MEUR:n kustannussäästöihin vuositasolla vuoden 2025 aikana suhteessa yhtiön kustannustasoon 2024 Q2:lla. Yhtiön tavoitteena on kääntää liiketoiminta kannattavaksi loppuvuoden 2024 aikana ja yhtiö on jo aiemmin ohjeistanut odottavansa liiketuloksen nousevan nollan tuntumaan kuluvan vuoden viimeisellä kvartaalilla (Q4). Pidämme tavoitteiden saavuttamista mahdollisena ja ennusteidemme mukaisina, mutta huomautamme, että kannattavuuden saavuttaminen edellyttää säästötoimenpiteiden lisäksi myös myynnin piristymistä. Yhtiön saamat uudet tilaukset laskivat H1:llä 33 % v/v mm. asiakkaiden varastotasojen paisumisen ja markkinakysynnän hidastumisen vuoksi. Nykyiset kannattavuuskäänteen sisältävät ennusteemme olettavat tilausten kääntyvän H2:lla 9 %:n kasvuun (v/v), mitä tosin helpottaa H2:n alemmat vertailuluvut viime vuodelta H1:n vertailulukuihin nähden. Kasvunäkymiin liittyvä epävarmuus on lyhyellä aikavälillä koholla, sillä korkeat korot ja mm. sähköautojen myyntivolyymien kasvun hidastuminen voivat vaikuttaa asiakaskunnan päätöksentekoon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kempower
Kempower on sähköajoneuvojen latausteknologiaan keskittynyt yhtiö, joka valmistaa tasavirtaa (DC) syöttäviä pika- ja suurteholatausratkaisuja sekä niiden tukena käytettäviä ohjelmistoja erilaisiin käyttötarpeisiin. Kempower suunnittelee, valmistaa ja myy sähköajoneuvojen, kuten henkilö‑ ja hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden, sekä sähköalusten ja ‑veneiden, DC‑pikalatauslaitteita, ‑ratkaisuja ja ‑palveluita. Yhtiön päämarkkinat ovat Pohjoismaat ja muu Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 283,6 | 238,2 | 319,2 |
kasvu-% | 173,75 % | −16,00 % | 34,00 % |
EBIT (oik.) | 40,7 | −24,7 | 16,5 |
EBIT-% (oik.) | 14,35 % | −10,38 % | 5,17 % |
EPS (oik.) | 0,61 | −0,37 | 0,24 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 46,90 | - | 47,45 |
EV/EBITDA | 32,12 | - | 21,86 |