Kemira Q2: Vahva suoritus haastavassa toimintaympäristössä
Kemira julkisti aamulla Q2-raporttinsa, joka oli kokonaisuutena odotuksia vahvempi. Q2:n haastava toimintaympäristö heijastui odotuksia voimakkaampana liikevaihdon laskuna, mutta erinomaisen kannattavuuden ansiosta operatiivinen käyttökate ylitti odotukset selvästi. Kemira antoi loppuvuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan sen operatiivinen käyttökate H2:lla on H1’20:n tasoa pienempi.
Kemiran liikevaihto laski Q2:lla 12 % 583 MEUR:oon, mikä alitti sekä meidän että konsensuksen noin 7 %:n laskua odottaneet ennusteet. Liikevaihdon laskua veti Industry & Water -segmentti (-22 %), jonka alla etenkin Oil & Gas -liiketoiminta supistui voimakkaasti liuskeöljy ja -kaasuteollisuuden heikon kysynnän aiheuttamaa volyymipainetta peilaten. Pulp & Paperin liikevaihto sen sijaan laski 4 % vertailukaudesta, minkä taustalla oli pääosin paino- ja kirjoituspaperin kysynnän lasku.
Liikevaihdon voimakkaasta laskusta huolimatta Kemira ylsi Q2:lla 106 MEUR:n operatiiviseen käyttökatteeseen, mikä on noin vertailukauden tasolla ja ylitti selvästi sekä meidän että konsensuksen ennusteet. Operatiivinen käyttökate-% nousi 18,1 %:iin, mikä on yhtiölle erittäin hyvä taso ja selvä parannus vertailukaudesta. Vahvistuneen kannattavuuden taustalla oli edelleen laskusuunnalla olleiden muuttuvien kustannuksien vaikutus eli matalammat raaka-ainekustannukset sekä tehtyjen investointien liiketoimintaa tehostava vaikutus. Alemmille riveille yhtiö kirjasi odotuksiemme mukaisesti 2 MEUR:n negatiiviset kertaerät liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä, eikä rahoituskuluissa tai veroissa ollut yllätyksiä. Siten Q2:n osakekohtainen tulos oli vertailukauden tasolla 0,22 eurossa ja ylitti sekä meidän että konsensuksen odotukset operatiivista tulosta heijastellen.
Kemira antoi myös ohjeistuksen loppuvuodelle ja yhtiö odottaa H2’20:n operatiivisen käyttökatteen olevan pienempi kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla (H1’20: 214 MEUR). Näkymien taustaoletuksena on yhtiön odotukset loppumarkkinoiden noin Q2’20:n tasoisesta kokonaiskysynnästä loppuvuonna sekä oletus siitä, ettei tuotantotoiminnassa tai toimitusketjussa esiinny merkittäviä häiriöitä. Paino- ja kirjoituspaperien kysynnän yhtiö odottaa pysyvän edelleen heikkona, eikä yhtiö odota liuskekaasu- ja öljymarkkinoiden elpyvän kuluvana vuonna. Loppuvuoden ennusteemme sisälsi odotuksen tuloksen laskusta suhteessa H1-tasoon ja näin ollen alustavan arviomme mukaan raportti ei aiheuta merkittäviä muutospaineita H2:n ennusteisiin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kemira
Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistavista yhtiöstä. Asiakkaita ovat muun muassa teollisen ja kunnallisen vedenkäsittelyn sekä massa- ja paperiteollisuuden toimijat. Kilpailuedut perustuvat asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja palveluihin. Kemira keskittyy vedenkäsittelyyn, uusiutuviin ratkaisuihin sekä digitaalisiin palveluihin. Vuonna 2023 Kemiran liikevaihto oli noin 3,4 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 000. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.06.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 658,8 | 2 556,7 | 2 589,3 |
kasvu-% | 2,55 % | −3,84 % | 1,27 % |
EBIT (oik.) | 223,9 | 193,8 | 182,0 |
EBIT-% (oik.) | 8,42 % | 7,58 % | 7,03 % |
EPS (oik.) | 0,92 | 0,76 | 0,71 |
Osinko | 0,56 | 0,56 | 0,56 |
Osinko % | 4,22 % | 2,54 % | 2,54 % |
P/E (oik.) | 14,48 | 29,17 | 31,27 |
EV/EBITDA | 7,40 | 10,79 | 10,82 |