Basware: Jälleen mukana kurssilaskun jälkeen
Baswaren uusmyynnin lyhyen tähtäimen haasteet voivat jatkua odotuksiamme pidempään. Yhtiön liikevaihdon jatkuva luonne, suuren kasvupotentiaalin markkina, vahvat kilpailuedut sekä ennustettava ja skaalautuva liiketoimintamalli eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään. Yhtiön potentiaaliin nähden nykyarvostus (2021e EV/Liikevaihto 3,4x) on mielestämme hyvinkin kohtuullinen. Tämän pitkän aikavälin potentiaalin rinnalla sijoittajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja valmiutta hyväksyä mahdollisesti pitkittyvä hitaamman kasvun vaihe. Nämä tekijät huomioiden laskemme Baswaren tavoitehinnan 38 euroon (aik. 41 euroa), mutta käännymme lisää-suositukseen (aik. vähennä). Yhtiöstä luettava raportti on luettavissa tästä linkistä.
Huolet hitaamman kasvun vaiheen kestosta ovat nousseet pinnalle
Viimeisen puolentoista vuoden aikana korona sekä talousympäristön epävarmuus ovat aiheuttaneet varovaisuutta monikansallisten suuryritysten investoinneissa. Kyseessä on Baswarelle tärkeä asiakaskunta, mikä on näkynyt yhtiöllä selvästi heikentyneenä uusmyyntinä tässä segmentissä. Samaan aikaan yhtiön saamat tilaukset Cloud-ohjelmistoon vaihtavilta vanhoilta asiakkailta ovat luontaisesti vähentyneet, minkä seurauksena myös Cloud-tilauskertymä on heikentynyt kokonaisuutena olennaisesti. Muutaman viikon takaisessa Q3-analyytikkopuhelussa Basware myös toisti näkemyksensä markkinan haasteiden jatkumisesta, joten epävarmuus markkinan elpymisen ja kasvun piristymisen ajoituksesta jatkuu. Pidämme tilannetta kuitenkin isossa kuvassa väliaikaisena hidasteena yhtiön kasvutarinalle.
Pitkän aikavälin potentiaali on edelleen houkutteleva
Baswaren pitkän aikavälin tarina on houkutteleva, sillä siinä yhdistyy suuren kasvupotentiaalin markkina, vahvat kilpailuedut sekä ennustettava ja skaalautuva liiketoimintamalli. Basware on vahvistanut kasvunsa perustaa sarjalla kannattavuusparannuksia sekä myynnillisillä panostuksilla kumppanimyyntiin ja ideaalin asiakasprofiilinsa määrittelyyn. Heikomman kasvun ja matalampien myyntipanostusten skenaariossakin yhtiöllä on nähdäksemme merkittävä kannattavuuspotentiaali jo nykyisellään, mikä luo turvaa yli mahdollisesti pitkittyvän hitaan kasvun jakson.
Ennusteemme pysyivät ennallaan
Ennustamme Baswarelle vuosille 2021-2024 3-12 %:n kokonaisliikevaihdon ja 9-12 %:n Cloud-liikevaihdon kasvua. Liikevoiton arvioimme paranevan asteittain 4 %:sta 13 %:iin vuosina 2021-2024 skaalautuvan kasvun myötä. Odotamme Baswaren liikevaihdon kasvun ja kannattavuuden (EBIT-%) summan nousevan yli 25 %:iin vuoteen 2025 mennessä. Ennusteriskit ovat kuitenkin hienoisessa nousussa, sillä loppuvuodelle ennustamamme tilauskertymä vaatisi mielestämme jo jonkin verran merkkejä markkinan piristymisestä.
Pitkän aikavälin sijoittajalle arvostus on hyvinkin kohtuullinen
Cloud-liikevaihdon kasvu ja asteittain paraneva kannattavuus ovat näkemyksemme mukaan Baswaren arvonnousun tärkeimmät ajurit. Yhtiön arvostustaso on mielestämme kurssilaskun jälkeen hyvinkin kohtuullinen (2021e EV/Liikevaihto 3,4x), joskin näyttöjä yhtiön kyvystä nostaa liikevaihdon kasvun (%) ja kannattavuuden (EBIT-%) summaansa kohti ennustettamme (2023e: 22 %) joudutaankin vielä odottamaan. Markkinan haasteiden jatkuessa ja kasvunäyttöjen viivästyessä ajurit oleellisesti korkeammalle arvostukselle ovat nähdäksemme rajalliset, minkä myötä otimme tavoitehintaamme hieman varovaisuutta. Kärsivälliselle pitkän tähtäimen sijoittajalle osake tarjoaa nykyarvostuksella mielestämme kuitenkin hyvän paikan lähteä kasvutarinaan mukaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille