Ruostumattoman teräksen globaalista ylikapasiteettiongelmasta kärsivät tuottajat ja ympäristö
Ruostumattoman teräksen globaali kysyntä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut noin BKT:n kanssa samaa tahtia eli noin 4 % vuodessa Aasian johdolla. Ruostumattoman teräksen tiettyjen kilpailuetujen (lujuus, korroosion kesto, huoltovapaus) globaalin kysynnän voi perustellusti olettaa kasvavan myös jatkossa keskimäärin vähintään BKT:n kanssa samaa vauhtia. Lopputuotteen vakaista fundamenteista huolimatta teräsyhtiöiden markkinatilanne on kuitenkin ollut aina finanssikriisin puhkeamisesta asti erittäin vaikea, mikä johtuu etenkin tarjontapuolen irtautumisesta sinänsä terveen kysynnän luomista realiteeteista.
Pahin ylikapasiteettitilanne on kysynnän nopeasta kasvusta huolimatta Aasiassa ja etenkin Kiinassa, jossa ruostumattoman teräksen tuotantokapasiteetti on 10 vuodessa yli kymmenkertaistunut. Pohjois-Amerikassa tilanne on viime vuosina hyvin kehittyneen kysynnän ja pitkällä aikavälillä rajallisten investointien myötä kohtuullinen. Euroopassa kysynnän kehitys on sen sijaan ollut vaisua, mutta toisaalta sektori on Outokummun johdolla sulkenut myös vanhaa kapasiteettia, minkä myötä alueen pohjakysynnän ja oman kapasiteetin suhde on kohtuullinen ja edelleen paranemaan päin. Aasian vamma on kuitenkin säteillyt kipua kuitenkin myös Eurooppaan, sillä vuonna 2014 Aasian tuonti nousi suunnilleen Outokummun rinnalle Euroopan markkinajohtajaksi noin 30 %:n markkinaosuudella. Pohjois-Amerikkaan vientipaine on toistaiseksi ollut vähäisempää muun muassa logististen syiden takia. Tosin myös Pohjois-Amerikkaan kohdistuva paine on kasvusuunnassa eikä tilannetta helpota se, että tänäkin vuonna kapasiteetti Aasiassa kasvaa alueen omaa kysyntää muutaman prosenttiyksikön nopeammin.
Huomioitavaa on, että vaikka ruostumattoman teräksen kysynnän kasvu Aasiassa ja Kiinassa on edelleen muita maantieteellisiä alueita selvästi nopeampaa, on vauhti hidastunut talouskasvun hidastumisen ja rakenteen muuttumisen myötä merkittävästi. Esimerkiksi Kiinassa kysyntä kasvoi vielä vuonna 2012 peräti 19 %, kun ensi vuodelle SMR ennustaa 6 %:n kysynnän kasvua. Pudotus on dramaattinen ja pidämmekin hyvin mahdollisena, että osa 2000-luvun suurinvestoinneista on saattanut perustua liian optimistisiin odotuksiin kysynnän kasvun jatkumisesta. Nykyisten kysyntäennusteiden valossa Aasian kysyntä/tarjonta-tilanteen tasapainottuminen jokseenkin järkevälle tasolle tulee venymään parhaassakin tapauksessa 2020-luvun puolelle. Näin ollen tuottajien kannalta kipeä ylikapasiteetti tulee todennäköisesti vaivaamaan sektoria vielä pitkään. Tämä taas rajoittaa tuottajien hinnoitteluvoimaa jossain määrin kaikilla markkinoilla, sillä sektorin gloaablin luonteen takia tavaravirtojen muutosten pitäisi estää merkittävien hintaerojen syntyminen mantereiden välille ainakin peruslaatujen osalta.
Euroopassa Aasian ongelmien oireisiin on kyllästytty siinä määrin, että Euroopan teräksen tuottajien järjestö on tehnyt EU:n komissiolle kantelun kiinalaisten ja taiwanilaisten tuottajien polkumyynnistä. Tämä olisi viimeisten tietojen mukaan johtamassa noin 25 %:n tuontitulleihin kiinalaiselle ja noin 12 %:n tulleihin taiwanilaiselle ruostumattomalle teräkselle. Eurooppalaisten tuottajien kannalta tullit olisivat erittäin positiivinen skenaario, sillä mainitut tullitasot hidasteisivat näkemyksemme mukaan Aasian tuontia merkittävästi. Ne avaisivat todennäköisesti mahdollisuuden myös perushintojen korottamiseen, millä olisi merkittävä tulosvipu tuottajille. Toisaalta häviäjien puolella olisivat eurooppalaiset teollisuus-, rakennus ja kuluttajatuoteyhtiöt, joiden tuotanto ja investointikustannuksia ruostumattoman teräksen hintojen nousu kohottaisi. Näin ollen tullien nettohyöty EU-maiden kansantalouksien kannalta ei ole täysin yksiselitteinen.
Aasian ylikapasiteettiongelmaa Euroopan todennäköiset tuontitullit eivät luonnollisestikaan ratkaise vaan vientipaine tulee luultavasti kohdistumaan lyhyellä tähtäimellä yhä voimakkaammin etenkin Pohjois-Amerikaan eikä edes Euroopan viennin täydellinen pysähtyminen ole Aasian ongelmien laajuus huomioiden realistinen skenaario. Globaalin tasapainon saavuttaminen lyhyellä tai keskipitkällä tähtäimellä edellyttäisi taas konsolidaation tai Kiinan keskusjohdon päätösten ajamaa kapasiteetin leikkausta Aasiassa, mikä olisi kenties tehokkain keino globaalin teräsmarkkinan ja tuottajien markkinatilanteen tervehdyttämiseksi. Voittajien puolelle Aasian vanhanaikaisen kapasiteetin leikkauksessa jäisi tuottajien lisäksi myös ympäristö, sillä osa Aasian tuotantokoneistosta ja etenkin siihen liittyvästä energiantuotannosta on todennäköisesti kaukana 2000-luvun länsimaisista normeista. Perinteisesti tämän tyyppisten ongelmien ratkaisu on kuitenkin osoittautunut sen verran kivuliaaksi, että toimenpiteisiin ryhdytään vasta pakon edessä eikä pikaisia ratkaisuja tässäkään tapauksessa ole näköpiirissä.