Enersense: Alaskirjaus kiristi solmua rahoitusasemaan liittyen
Toistamme Enersensen vähennä-suosituksen, mutta laskemme tavoitehintamme 3,1 euroon (aik. 4,2 €). Yhtiö tiedotti hiljattain joutuvansa tekemään tuloskuntoonsa nähden merkittävän alaskirjauksen kuluvan vuoden tulokseensa. Tämä vuorostaan nosti jo valmiiksi kohollaan olevaa riskitasoa yhtiön rahoitusasemaan liittyen sekä todennäköisyyksiä oman pääoman ehtoiselle rahoitusjärjestelylle. Tätä kokonaiskuvaa peilaten näemmekin parhaaksi jäädä seuraamaan sivusta rahoitusasemaan kohdistuvan solmun avaamista.
Yhtiö tekee 6 MEUR:n alaskirjauksen Q2:lle, riskitasot rahoitusasemaan kohosivat jälleen
Enersense tiedotti hiljattain alaskirjaavansa saataviaan 6 MEUR:lla liettualaisen välimiesoikeuden päätöksen myötä, mistä syntyy myös vastaava tulosvaikutus Q2:lle. Alaskirjauksella ei ole suoraa kassavirtavaikutusta, mutta näemme alaskirjauksen nostavan jo valmiiksi kohollaan olleita riskejä rahoitusaseman liittyen entisestään. Tätä heijastellen mielestämme myös todennäköisyydet oman pääoman ehtoiselle rahoitusjärjestelylle ovat kasvaneet selvästi. On myös hyvä huomata, että hallituksen yhtiökokoukselta saama antivaltuutus on vain 10 %, minkä emme odota yksin riittävän tilanteen ratkaisemiseksi. Toisaalta pidämme mahdollisena, että yhtiö voisi pyrkiä myös myymään joitain sen omistuksiaan (esim. osia tuulivoimaportfoliosta) tilanteen paikkaamiseksi. Olemme käsitelleet yhtiön rahoitusasemaa tarkemmin tuoreella yhtiöraportillamme sekä alaskirjaukseen liittyvällä kommentillamme.
Yhtiön toimitusjohtaja vaihtuu
Vastaavasti perjantaina Enersense tiedotti, että yhtiö ja sen pitkäaikainen toimitusjohtaja Jussi Holopainen olivat sopineet, että Holopainen jättää tehtävänsä välittömästi. Yhtiö kertoi käynnistäneensä uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin välittömästi, kun taas väliaikaisensa toimitusjohtajana toimii Power- ja Connectivity -segmenttien liiketoimintajohtaja Juha Silvola. Yhtiön liikevaihto kasvoi Holopaisen alaisuudessa viime vuosina todella voimakkaasti, mutta arvioimme päätöksen taustalla vaikuttaneen ainakin osittain pidempään jatkuneet haasteet kassavirran kanssa (ml. käyttöpääoman sitoutuminen) sekä tämän myötä heikentyneen rahoitusaseman.
Lisäsimme alaskirjauksen kuluvan vuoden ennusteisiimme, muutoin ennusteet ennallaan
Yhtiö peruutti alaskirjauksen yhteydessä myös kuluvan vuoden käyttökateohjeistuksensa (aik. 15-25 MEUR) toistaiseksi. Sen sijaan liikevaihto-ohjeistuksensa (365-435 MEUR) se säilytti ennallaan. Olemme nyt sisällyttäneet Q2:lle tehtävän alaskirjauksen ennusteisiimme ja odotamme sen käyttökatteen asettuvan nyt 12,3 MEUR:oon (aik. 18,3 MEUR). Sen sijaan muita muutoksia emme ole tehneet Q1-tuloksen jälkeiseen raporttiimme nähden.
Pidemmän aikavälin potentiaaliin on vaikea nojata ennen rahoitusasemaan kohdistuvan riskitason laskua
Osakkeen tulospohjainen arvostus on edelleen erittäin haastava, sillä odotamme vuoden 2025 P/E-kertoimen olevan erittäin korkea (P/E 80x). Puolestaan osien summa -laskemamme on pitkälti ennallaan (4,0 €/osake vs. aik. 4,2 €) huolimatta tuottovaatimuksen nostostamme. Malli nojaa kuitenkin yhtiön pidemmän aikavälin potentiaaliin ja nykyiseen osakemäärään, minkä takia siihen ei voi mielestämme nojata ennen rahoitustilanteen ratkeamista. Sen sijaan rahoitustilanteen ratketessa omistajien kannalta järkevästi (sis. tulorahoituksen kautta / joidenkin omistusten myynnit) näkisimme osien summassa nousuvaraa tuottovaatimuksen palautuessa aiemmille tasoilleen. Vastaavasti muiden rahoitusvaihtoehtojen määrä on arviomme mukaan hyvin rajallinen ja ne painottuvat erilaisiin oman pääoman ehtoisiin vaihtoehtoihin. Siten näemmekin parhaaksi jäädä odottamaan rahoitustilanteen selkiytymistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Enersense International
Enersense on vuonna 2005 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja. Yhtiön päätoimialoja ovat teollisuus, rakentaminen, energia ja tietoliikenne. Enersense tukee palveluillaan ja osaamisellaan pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne- ja rakennusalan yhtiöiden siirtymistä kohti päästötöntä tulevaisuutta. Enersensen monipuoliset palvelut pitävät sisällään projektien elinkaaren eri vaiheet suunnittelusta ja toteutuksesta kunnossapitoon ja huoltoon.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 363,3 | 407,4 | 412,3 |
kasvu-% | 28,84 % | 12,13 % | 1,20 % |
EBIT (oik.) | 5,7 | 2,4 | 7,6 |
EBIT-% (oik.) | 1,56 % | 0,58 % | 1,85 % |
EPS (oik.) | −0,52 | −0,72 | 0,04 |
Osinko | 0,10 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | 2,30 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 73,92 |
EV/EBITDA | 7,37 | 7,55 | 5,55 |